perjantai 31. lokakuuta 2014

Salapoliiseja ja Fantasiaa

Olen ollut laiska bloggaaja viime aikoina ja nyt seuraa selityksiä. Tosiaan syyslomalla kirjoitin viimeksi ja loppu syysloma menikin sitten lukemiseen ja Sherlockin katsomiseen, mistä tässä postauksessa myöhemmin lisää. Viimeiset kaksi kouluviikkoa on menneet ihan törkeän nopeasti, tai ainakin tuntuu siltä. Täytin 23.10. 20 vuotta, mitä juhlin ystävieni kanssa viime viikonloppuna meillä. Siitä koitui myös pieni ikäkriisin poikanen. (Ikä alkaa kakkosella o__o).Tällä viikolla alkoikin sitten ensimmäinen työssäoppiminen ja olen siis nyt iltapäiväkerhossa vielä seuraavat kuusi viikkoa harjoittelemassa. Koska nykyään työpäiväni on keskittynyt yllättäen iltäpäivään (ja iltaan) sisäinen kelloni on sanonut itsensä irti ja olen koko viikon ajan ollut aivan sekaisin ajasta. Siitä seurasi muun muassa se, että tiistaina oikeasti unohdin mennä balettitunnille, joten nyt voitte ehkä paremmin ymmärtää, miksi en ole saanut oikein mitään kirjoitetuksikaan.

I've been lazy with this blog lately and here comes the reasons. So last time I wrote I was on autumn holiday and rest of that week went to reading and watching Sherlock, which I'm talking about later in this post. Last two weeks have gone by really fast or at least it feels like that. 23.10. I turned 20 and celebrated it with my friends at our place. I also had a bit of age crisis. (My age starts with number two now o___o). This week I started my first job practice in an afternoon care. I don't know if any other place than Finland has these, but basically first graders (7-year-olds in Finland) get out of school around noon (+2 hours) so they come to the care and their parents get them from there when they come from work. These practice periods at work places are part of my school, as we have to practice to be youth and leisure workers. So my day is evening based at the moment and this has made my inner clock a mess, so I've been out of my mind this past week. I even forgot to go to my ballet lesson on Tuesday, really forgot. So now you can probably understand why haven't written anything lately.

George R.R. Martin – Lohikäärmetanssi/A Dance with Dragons


Vihdoinkin tämänkin toinen osa ilmestyi, joten päätin sitten ottaa luku-urakan ja luin ensin ekan osan uudelleen ja sitten vasta toisen. Näin pysyin myös paremmin kärryillä mitä oli tapahtunut. Tulen ja jään laulu -saagan lukeminen on minulle suhteellisen työlästä, minkä vuoksi en ole tarttunut kirjoihin englanniksi, joten jouduin odottamaan tämän lukemista näinkin kauan.

At last the second part of this book came out in Finnish, so I read the first part again and then the second. This way I managed to remember what actually happened. The Song of Ice and Fire series had been somewhat arduous to read, which is why I haven't read them in English, so I had to wait to read DWD this long.

Tämä jatkokansi juttu on ihana :3


Aikaisempien kirjojen teksti on raskasta ja niin oli tämänkin. Kirjoissa on paljon hahmoja ja tapahtumia, joten koko ajan pitää keskittyä lukiessa mikä vie aikaa. Martinin tekstiä jaksaa kuitenkin lukea, sillä se on värikästä ja kuvailevaa hyvissä kohdissa. Varsinkin kahden viimeisen kirjan aikana sarjan tempo on kuitenkin hidastunut. Hahmoille ei tapahdu läheskään niin paljon kuin aiemmin, suurin osa vain vaeltaa ympäri Westerosia ja viereisiä maita. Lisäksi kivoja hahmoja kuolee ja ällöttävät bordelli ja kidutuskohtaukset lisääntyvät. Tuntuu siltä, että aina kun hahmo kuolee sen tilalle tulee joku inhottavampi ja ilkeämpi hahmo.

The previous books have been though to read and so was this. The books have so much characters and happenings that I had to concentrate the whole time reading it, which takes time. I continue reading Martin anyway, because it's colorful and descriptive in the best parts. At least the two latest books have slowed down the pace very much. There is nothing much happening with the characters, most of them are wandering around Westeros or the near lands. On top of that likable characters die and there are more disgusting brothel and torturing scenes. It feels like every time a character dies, some other meaner and nastier characters shows up.

Korppien kestit ja Lohikäärmetanssi tuntuvat välillä olevan kokonaan filleriä ja pohjustusta tuleville tapahtumille. Eräällä tavallahan ne ovatkin, sillä Martin suunnitteli ensin hyppäävänsä viisi vuotta ajassa eteenpäin ja selittävänsä tapahtumia takaumilla. Toivottavasti tuleva kuudes kirja, Winds of Winter, jatkaa sarjaa mielenkiintoisesti ja siinä tapahtuu enemmän.

Feat for Crows and Dance with Dragons sometimes feel like they are mostly filler and preparation to future things. In some way they are, because Martin planned to skip five years and explain the happening later in flashbacks. Hopefully Winds of Winter will continue the series interestingly and there will be more stuff going on.

Kirjan lukeminen jaksaa kuitenkin kiinnostaa, sillä silloin kun siinä tapahtuu jotakin se on erittäin mielenkiintoista ja koukuttavasti kirjoitettua. Martinin tyyli kirjoittaa on myös omalaatuisen koukuttava. Novellimainen tyyli luo lähes jokaisen luvun loppuun jonkunlaisen cliffhangerin, mutta sitten taas tuskastuttaa, kun seuraava hahmon x luku on vasta sadan sivun päässä ja pitäisi muistaa mihin se cliffhanger nyt jäikään. Lisäksi lukiessa ärsyttää hahmojen paljous. Pitää käännellä takalehdille, jotta muistaa kuka on kellekin sukua ja mitä sukua. Uudet näkökulmahahmot Melisandre ja Barristan Selmy tuovat ihanaa uutuudenviehätystä. Itselleni mielenkiinnon seurata kirjasarjaa tuottaa vielä se, että haluan tietää lisää hahmojen taustoista, sen miten heidän tarinansa jatkuu ja kuka lopulta nousee rautavaltaistuimelle.

Despite the earlier the books are still interesting, because when something happens it's very interesting and addictively written. Martin's style is also strangely hooking. Short story like chapters make almost every chapter end to a cliffhanger, but I get frustrated when the next chapter of character x is hundred pages forward and I'd have to remember what was the cliffhanger. I also get annoyed by the amount of characters. I have to turn the pages to the end to check who is related to who and which way. The new point-of-view characters Melisandre and Barristan Selmy give novelty. I get interest to read the series, because I want to find out what happened to characters in the past, what will happen to them and who is going to sit on the iron throne in the end.

Kuukauden klassikko: Terry Pratchett – Yövartiosto/Night Watch


Valitsin Terry Pratchettia kuukauden klassikoksi, koska olen pitkään halunnut lukea lisää hänen kirjojaan. Aiemmin olen lukenut pari kolme Pratchettin kirjaa lukioaikana ja Yövartiosto sattui olemaan listalla enkä ollut vielä lukenut sitä. Nyt olisi kaksi kuukautta tätä haastetta vielä jäljellä!

I chose Terry Pratchett as my Monthly Classic, because I've wanted to read more of his books. I've read two or three Prachett's books in High School, an this just happened to be on the list and I hadn't read it yet. Now there are two more months to this challenge!



Yövartiosto kertoo Sam Vimesista, joka joutuu salamurhaajaa takaa-ajaessaan Näkymättömän Yliopiston kirjaston maagiseen kenttään ja paiskautuu 30 vuotta ajassa taaksepäin. Siellä hän ottaa legendaarisen kersantti Keelin identiteetin ja värväytyy yövartiostoon, missä joutuu välttelemään menneisyyden itseään.

Night Watch is about Sam Vimes, who gets blasted 30 years back in time during a chase of a assassin. There he takes the identity of a legendary Sergent Keel and enlists into Night Watch, where he tries to avoid his past self.

Kirjan idea on erittäin mielenkiintoinen minulaiselleni aikaseikkailujen ystävälle. Tapahtumat lähtivät kuitenkin hitaasti liikkeelle. Olen sitä mieltä, että ajan ennen Vimesin paiskautumista menneisyyteen olisi voinut puolittaa, sillä takaa-ajon lukeminen oli yllättävän puuduttavaa. Heti aikasiirtymän jälkeen kirja tuli kuitenkin mielenkiintoisemmaksi. Mielestäni oli hauskaa lukea mitä Vimes/Keel ajatteli nuoremmasta itsestään ja silloisista tovereistaan. Ajan rakenne tulee mielenkiintoiseksi aspektiksi kirjassa, kun vanhempi Vimes/Keel opettaa nuorelle Sam Vimesille yövartioistolaisen työstä.

The books idea is very interesting at least to me, as I like time adventures. However, the book starts slowly. In my opinion the chase before the time skip should be only a half from it, because it got quite boring at some points. Straight after the time skip things got more interesting. I had fun reading what Vimes/Keel thought about his past self and buddies from back then. The constitution of time becomes an interesting aspect in this book, when the older Vimes/Keel teaches his younger self about the Night Watch.

En kuitenkaan pitänyt kirjan loppupäästä läheskään niin paljon. Kansannousu ja siitä seurannut taistelu oli osittain puuduttavaa luettavaa. Mielenkiintoista siinä oli oikeastaan vain Vimes/keelin mietteet siitä, voiko hän palata takaisin omaan aikaansa, jos hän muuttaa menneisyyttä liikaa. Pidin loppuratkaisusta ja kirja oli muutenkin miellyttävää luettavaa. Tämä on kyllä yksi parhaimpia kirjoja mitä olen tähän haasteeseen lukenut.

Though I didn't like the end part of the book that much. The rebellion and the battle that followed where numbing to read at some points. Interesting in it was when Vimes/Keel wondered that could he go back to his own time if he changes too much things in the past. I liked the ending and the book was pleasant to read. This was one of the best books I've read for this challenge.

Sherlock


                                   ^Sarjan opening

Sain vihdoin viime kuussa luettua Sherlockia kirjojen muodossa, joten nyt päätin katsoa tätäkin sarjaa vihdoinkin. Tosiaan puhun siis nyt BBC:n nykyajan Lontooseen sijoittuvasta Sherlockista. Olen jo muutamassa conissa miettinyt, että miten sarjalla, josta on tullut yhdeksän jaksoa (1h 30min/jakso) tähän mennessä voi olla niin paljon faneja, kun tuntui että joka kulman takaa marssi vastaan Sherlock tai Watson tai kummatkin. Nyt ymmärrän miksi voi, sillä onhan sarja todella hyvä. Kun vihdoin syyslomaviikonloppuna päätin alkaa sitä katsomaan jäin heti koukkuun ja katsoin yhden kauden eli kolme jaksoa per päivä.

I finally read some Sherlock books last months, so now I decided to watch the show. I'm talking about the BBC series that happens in modern London. In the last few conventions I've been in, I wondered how come a series that has nine episodes (1h 30min each) have so many fans, even it felt like from every corner came either Sherlock or Watson or both. Now i can understand why, because the series is really good. When I finally started to watch it I was instantly hooked and watched the whole series in three days, one season in one day.


Sherlockissa minuun iski eniten ehkä käsikirjoitus, sillä sarjan tekijät ovat aikalailla sama kuin Doctor Wholla, mikä oli myös yksi syy, miksi halusin sarjaa katsoa. Eikä sarja olisi tietenkään mitään ilman huippukaartin näyttelijöitään, varsinkaan itse Sherlockia eli Benedict Cumberbatchia ja hänen uskollista sidekickiään John Watsonia eli Martin Freemania. Heidän näyttelijänlahjansa tekevät sarjasta koko ajan mielenkiintoisen seurattavan. Sherlockin musiikki on myös mahtavaa, sopivan nykyaikaista ja samalla todella eeppistä. Ehdottoman ihanan mausteen sarjaan toi myös Lontoo miljöönä. Itse kesällä siellä käyneenä sai Sherlockia katsoessa palata ihanasti Lontoon tunnelmaan. Sarja sytytti minussa suuremmin mielihalun lähteä Lontooseen uudestaan, nyt bongaamaan Sherlock -paikkoja, etenkin Baker Streetia.

I think that the thing that hooked me in Sherlock was the script, because the series is from the same people who do Doctor Who, which was also one reason why I wanted to watch it. And the series would be nothing without its perfect actors Benedict Cumberbatch as Sherlock and Martin Freeman as John Watson. Their acting skills make the series interesting all the time. Sherlock's music is also great, both modern and really epic. I also liked London as milieu. I visited London last summer so it was nice to go back to London vibes through this series. It made me want to visit London again to check out Sherlock places like Baker Street.

Tämä taisi olla reaktioni useammassakin kohdassa sarjaa. 

Sherlock on todella viihdyttävää katsottavaa. Tykkäsin siitä paljonkin, mutta silti jokin pieni juttu jäi puuttumaan, mikä olisi tehnyt siitä vieläkin paremman. Suosittelen katsomaan sarjan ehdottomasti, jos vähänkin kiinnostaa, sillä se on nopea katsottava, koska jaksoja ei ole mitenkään paljon. Jään odottamaan tulevia jaksoja innolla, niitä on kuulemma luvassa jo ensi vuonna.

Sherlock was really entertaining to watch. I liked it a lot, but still it missed some final touch that would have made it even better. I recommend you to watch this, if you're even a little bit interested, because it's fast to watch, because there aren't that much episodes. I am already waiting for future episodes, as they're said to come next year.

Sattumalta löysin ja vaan kuolin nauruun :D


Löysin tässä muutama viikkoa sitten kirppikseltä Taru Sormusten Herrasta DVD:t extended versioina. Tähän mennessä aikaa on löytynyt vasta ensimmäisen katsomiseen, mutta ehdottomasti vuoden kirppislöytö, kun lähtivät vielä halvalla.


A couple of weeks ago I found Lord of the Rings DVD's extended versions from flea market. I've only had time to watch one, but still I can say that this was a find of the year, because they were cheap also. 



tiistai 14. lokakuuta 2014

Popcult Day 12.10.2014

Sekä asiaa Suomen coniskenestä


Viime sunnuntaina oli siis pienimuotinen popcult -tapahtuma Helsingin Malmitalossa, joka antoi maistiaisen ensi kevään koko viikonlopun kestävästä tapahtumasta. En ollut aiemmin käynyt Malmitalolla, joten epäilin löydänköhän paikalla. Olin turhaan huolissani, sillä kunhan muistaa juna-asemalta lähteä seuraamaan Ala-Malmin puolelle näyttäviä kylttejä, Malmitalo tulee melekin heti silmien eteen. Malmitalo tuntui muutenkin sopivan hyvin tällaisen pienimuotoisemman tapahtuman paikaksi.

Ohjelmalehtinen
Malmitalolle päästyäni suuntasin ensin pukuhuoneen kautta avajaisiin, mistä jäi lähinnä mieleen popcult -tapahtumien maskottisilmä, joka oli mahtava. Avajaisten jälkeen bongasin Bogeyn, jonka kanssa hengailinkin sitten koko lopputapahtuman ajan. Ensin menimme katsomaan Kutsuvieras Rewe Fagerströmin ohjelmaa fanien itsetuottamista musikaaleista, eli käytännössä Hopeanuolimusikaalista ja tulevasta valitse sinut -pokemonmusikaalista. Itse en ole katsonut/lukenut Hopeanuolta lähes ollenkaan, joten en saanut ohjelmasta paljoa irti. Oli kuitenkin mielenkiintoista kuulla musikaalin tekemisestä. Emme olleet ohjelmassa loppuun asti, sillä menimme tapaamaan pikaisesti Sambjuuta. Ihanaa tavata uusia ihmisiä ja blogin lukijoita :).



Joka avautui näin? Tuntui siltä kuin olisi lukenut karttaa XD



Seuraava ohjelma mitä menin seuraamaan oli ”Cosplay -no voisko tätä käyttää siihen?” Eli käytännössä mistä kaikesta materiaaleista saa väännettyä jotain pukujen osia. Mielenkiintoinen luento, joskin olisin kaivannut hiukan lisää esimerkkejä itse luennonpitäjältä, sillä nyt suurin osa ajasta kulutettiin yleisön vinkkien kuuntelemiseen, ja vinkkejä tuli suhteellisen vähän yleisöltä.


Seuraava ohjelma mitä menimme seuraamaan oli Momeluksen ohjelma ”Otakun eksistentiaalinen kriisi.” Aiheena oli siis länsimaisen fandomin tulo Suomen coniskeneen sekä ohjelmanpitäjän kriisi siitä, kuinka hän muuttui otakusta länsimaisten sarjojen faniksi. Tämä ohjelma oli päivän paras monessa mielessä. Sain päivän naurut ja tämä herätti ajatuksia sekä pyöritteli samoja asioita mitä olen itsekin ajatellut. Itsekin olen luokitellut itseni samalla tavalla kuin ohjelman pitäjä eli mahdollisimman hienon kuuloisesti ”Japanilaisen populaarikulttuurin harrastajana”. Jossakin vaiheessa sain yliannostuksen animea ja aloin katsoa länsimaisia sarjoja, kuten Doctor Whota ja Game of Thronesia. Nyt en ollutkaan enää pelkästään ”Japanilaisen populaarikulttuurin harrastaja”, joten mikä olin? En kai koskaan oikeastaan ollut täysin otaku, sillä vierelläni kuitenkin kulki Harry Potter sekä muu fantasiakirjallisuus/elokuvat. Olisi helppoa luokitella itsensä vain ”Japanilaisen populaarikulttuurin harrastajaksi”, mutta kun sattuu fanittamaan muutakin kuin japanijuttuja.
Miksikähän sitä pitäisi sitten kutsua itseään? Nörtti kuulostaa liian tietokoneiden ja pelien kanssa värkkäävältä ja fanityttö on liian laaja termi tälle. Ehkä pitää vain tyytyä luetteloon kaikesta mitä fanittaa.

Toisella puolella japsifanit, toisella puolella länsimaisten sarjojen fanit. Niin totta, niin totta.

Sitten on vielä tämä ”ongelma” sen kanssa, että ovatko länsimaisen populaarikulttuurin harrastajat tervetulleita esim. cossaamaan jostain länsimaisesta lähteestä, vaikka Desuconiin, joka luokittelee itsensä niin tiukasti japanilaisen populaarikulttuurin coniksi. Olen ohjelmanpitäjän kanssa ehdottomasti samaa mieltä siitä että Suomi tarvitsisi conin nimenomaan länsimaisen populaarikulttuurin faneille, mitä ollaankin tässä jo yritetty tehdä esim. viime vuoden Fanfestin ja tulevan Popcultin muodossa. Nämä tapahtumat eivät kuitenkaan sulje kävijöistään pois japanilaisen populaarikulttuurin faneja. Itsehän olen cossannut Game of Thronesin Aryaa Desuconissa, enkä kokenut saavani mitään halveksuvia katseita tai vastaavaa. Kiinnostihan minua Desuconissa olleet ohjelmatkin ja olin niidenkin kohderyhmää. Koska luokittelen itseni sekä japanilaisen että länsimaisen populaarikulttuurin harrastajaksi, en koe ongelmaa siinä, että cossaisin mitä haluan missä tahansa cosplay/animanga/länsifandom -tapahtumassa. On totta, että länsimaisten fandomien harrastajat eivät välttämättä koe olevansa tervetulleita suosittuihin japanilaisen populaarikulttuurin coneihin, mutta juuri sen takia tarvitsisimme tapahtuman, johon kaikenlaisten sarjojen fanittajat olisivat tervetulleita.

Seuraava ohjelma mitä seurasimme oli Fangirl Quest. (← Linkki ohjelmanpitäjien sivuille.) He siis harrastavat sceneframingia, eli käyvät tv-sarjojen ja elokuvien kuvauspaikoilla ottamassa kuvia padin kanssa, jossa näkyy kohtaus elokuvasta/sarjasta. Lisäksi he käyvät kuvauspaikoilla seuraamassa itse kuvauksia ja mm. ottamassa yhteiskuvia näyttelijöiden kanssa. Tämä ohjelma aiheutti minulle oikeastaan vain kateutta ja vähän lisää kateutta. Vaikka en olekaan seurannut suurinta osaa sarjoista, joita tytöt hehkuttivat, sain ihan tarpeeksi jo Doctor Who -kuvista sekä muutamasta elokuvasta. Tämän jälkeen oli enää päättäjäiset, jonka jälkeen menimme mäkkärin kautta kotiin.

Kokonaisuudessaan tapahtumasta jäi kiva fiilis, suurella todennäköisyydellä olen tulossa kevään päätapahtumaan. Kiitos seurasta ja oli kiva nähdä! Cosplaykuvia seuraavassa postauksessa.

Okay, too lazy to translate the whole thing :D. This was a happening in Helsinki last Sunday where I went to programs, cosplayed and hanged around. I also speak about Finland's situation with conventions. Finland needs a con for western fandoms, like Game of Thrones and Doctor Who, because now there are mostly anime and manga conventions.


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Syyskuun kirjat

Kuukauden klassikko: Arthur Conan Doyle – Baskervillen koira

Monthly Classic: Arthur Conan Doyle – The Hound of the Baskervilles


Valitsin Sherlockin Holmesin seikkailuja kuukauden klassikoksi, sillä olen jo pitkään halunnut tutustua BBC:n sarjaan, mutta ennen sitä halusin lukea alkuperäisiä kirjoja. Meiltä sattui kotihyllystä löytymään yhteisnide, jossa oli Baskervillen koiran lisäksi myös Sherlockin ensimmäinen seikkailu Punaisten kirjainten arvoitus, joten luin molemmat. Tämä arvostelu koskee nyt kuitenkin vain klassikkolistaltani löytyvää Baskervillen koiraa.

I picked Sherlock Holmes' adventures for my monthly classic, because I've wanted to watch the BBC's show for ages, but I wanted to read the original stories first. We happened to have The Hound of the Baskervilles and A Study in Scarlet in one book in our bookshelf, so I read them both. This review is of Baskervilles only, as it is on the classic book list.

Vaikka Baskervillen koiran on sanottu olevan Sherlockin seikkailuista parhain ja parhaiten kirjoitettu koin sen silti ajoittain pitkästyttäväksi. Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun tohtori Mortimer tulee tapaamaan Sherlockia tämän Baker Streetin asunnolle. Mortimer uskoo, että Baskervillen kartanon isäntä Charles Baskerville on murhattu. Hän kertoo taustatarinaksi Baskervillen suvun kirouksesta, joka alkoi kun Charlesin esi-isän tappoi hirviökoira. Sherlock lähtee selvittämään onko syy Charlesin kuolemaan yliluonnollinen vai hyvin harkittu murha.

Although it is said that Baskervilles is the best out of Sherlock Holmes' cases and best written I still found it to be boring at some points. The book starts when Doctor Mortimer comes to visit Sherlock in his apartment at Baker Street. Mortimer believes that sir Charles Baskerville has been murdered. He tells a story of the curse of the Baskervilles, that started when one of Charles' ancestors was killed by a monster dog. Sherlock tries to find out is the reason behind Charles' death supernatural or well-planned murder.

Kirja on kirjoitettu Sherlockin apulaisen ja ystävän lääkäri Watsonin näkökulmasta. Siitä syystä Sherlockin hahmosta paljon itsekseen ajattelevana ja varsinkin Watsonin älykkyyttä herjaavana jäi minulle ylimielinen kuva. Salapoliisiromaaneissa tuntuu olevan yleistä se, että salapoliisi ajattelee olevansa fiksumpi kuin kaikki muut yhteensä, yleensä kyllä ihan aiheesta. Agatha Christien Hercule Poirot on samankaltainen hahmo, mutta jotenkin hän on paljon vähemmän ärsyttävä kuin Sherlock. Baskervillen koirassa on kuitenkin yksi parhaimpia juonia kaikista salapoliisiromaaneista, joita olen lukenut. Kyllä tämä ansaitsee paikkansa klassikoiden joukossa.

The book is written from the point of Sherlock's friend and helper Doctor Watson. That is why I was left with the feeling that Sherlock is quite arrogant as he thinks with himself a lot and thinks that he is cleverer than everyone else. That seems to be usual in detective stories, usually for a great reason. Agatha Christie's Hercule Poirot is the same kind, though he doesn't annoy me as much as Sherlock does. The best part of The Hound of the Baskervilles is the plot, it's one of the best out of detective stories I've read. It deserves its place among the classic books.

John Green – Paper Towns


No niin, vihdoinkin sain luettua John Greenilta jotain muutakin kuin The Fault in our Starsin. Paper Towns on siis ilmestynyt ennen sitä ja sen huomaa. John Greenin tyyli on onneksi kehittynyt parempaan suuntaan tämän kirjan jälkeen. Tämän kirjan luin englanniksi.

Okay, I finally had the time to read some other books by John Green than The Fault in Our Stars. Paper Towns came out before it, and it can be seen. John Green's style has fortunately got better after this book.

Paper Towns kertoo pojasta nimeltä Quentin ”Q” Jacobsen, joka on lapsuudesta asti ollut ihastunut naapurin tyttöön Margo Roth Spiegelmaniin. He ovat olleet lapsuudessa leikkitovereita, mutta kirja sijoittuu pääosin heidän lukioaikaansa, jolloin heidän välinsä ovat viilentyneet. Siksi Quentin yllättyy, kun kirjan alussa Margo ilmestyy keskellä yötä Quentinin huoneen ikkunaan ninja-asussa ja pyytää Quentinia mukaan kostoretkelle kostamaan kaikille, jotka ovat joskus satuttaneet häntä. Seuraavana päivänä Quentin miettii haluaakohan Margo olla enää missään tekemisissä hänen ja hänen ystäviensä kanssa. Ajatukset kuitenkin kääntyvät pian, kun Margo ei ilmesty kouluun ollenkaan. Kolmen päivän poissaolon jälkeen hönen vanhempansakin huolestuvat. Quentinille tulee pakkomielle Margon löytämiseen ja hänen ystävänsä auttavat.

Paper Towns is about a boy called Quentin ”Q” Jacobsen, eho had been in love with neighbours girl Margo Roth Spiegelman since they were children. They were pleymates as children, but the book focuses on them being in High School, where their relationship has gone down. That is why Quentin is surprised, when in the beginning of the book Margo shows up at Quentin's bedroom window in a ninja outfit and asks Quentin to come with her to avenge everyone who has ever hurt her. The next day Quentin wonders if Margo will hang out with him and his friends at all. These thoughts get soon replaced by the fact that Margo doesn't show up at school at all. After three days of missing her parenst get worried. Quentin develops an obsession to find Margo and his friends help him.

Kirjan idea on mielestäni omituinen. Koin Margon ärsyttävänä hahmona, joten kun kirjassa keskityttiin hänen etsimiseensä se oli puuduttavaa. Vaikka ymmärrän miksi Quentin haluaa etsiä rakastaan, en ymmärrä miten Quentinin ja hänen ystäviensä vanhemmat päästävät heidät etsimään häntä monen sadan kilometrin päähän ja antavat heidän jäädä pois high schoolin valmistujaisista, varsinkaan kun Margolla ei ollut mitään akuuttia hätää. Margosta saa todella ylimielisen, itsekkään ja huomionhakuisen kuvan ja en siksi voi ymmärtää miten Quentin voi pitää hänestä. Koska koin tämän ja koulusta karkaamisen olevan niin paljon ristiriidassa omien arvojeni kanssa en pitänyt Paper Townsin yleistä sanomaa kovin järkevänä. Varsinkaan, kun loppu oli niin ärsyttävän ennalta-arvattavan kliseinen.

I thought the books idea was weird. In my opinion Margo was annoying, so when the book was about finding her it got numbing for me. Although I understand why Quentin wanted to find his loved one, I don't get how his and his friend's parents let them go on a long trip to find her and let them miss their high school graduation, especially when Margo isn't in grave danger. I was left with the feeling that Margo is very arrogant, selfish and attention-seeking and that's why I can't understand how Quentin can like her. Because I felt this and skipping school to be so against my own values I didn't find the message of Paper Towns to be too sane. Especially when the end was so predictable and a cliche.

John Green - An Abundance of Katherines


Toinen John Greenin kirja, jonka luin syyskuussa, myöskin englanniksi. An Abundance of Katherines kertoo Colin Singletonista, anagrammeja rakastavasta neroksi haluavasta 17-vuotiaasta pojasta, joka on seurustellut 19:sta Katherine -nimisen tytön kanssa. Tultuaan Katherine XIX:n jättämäksi, hänen paras ystävänsä Hassan suostuttelee hänet lähtemään roadtripille kanssaan, jotta hän saisi ajatuksensa pois erosta. Kesän aikana he tekevät töitä ja tutustuvat ihmisiin Gutshot nimisessä kylässä, johon ovat huomanneet jääneensä.

Second John Green's book I read in September, also in English. An Abundance of Katherines is about Colin Singleton, 17-year-old anagram loving boy who has dated 19 girls named Katherine. In the beginning he has just got dumped by Katherine XIX and his friend Hassan convinces him to go to a roadtrip with him to forget the break-up. During the summer they work and get to know people in a little town called Gutshot.

Tämä kirja on parempi kuin Paper Towns, vaikka onkin ilmestynyt sitä ennen. Kliseiseen loppuun syyllistytään, mutta muuten kirjassa on todella ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen tarina. Tykkäsin siitä, että Colin halusi neroksi ja hänen anagrammi väännöksistään. Hänen ja Hassanin suhde oli uskottava poikien välinen ystävyyssuhde sisäpiirin vitseineen. Hassanin islamin usko oli mielenkiintoinen teema.

This book is better than Paper Towns though it came out before Paper Towns. There is a cliche ending but besides that the book has an unique and interesting story. I liked the fact that Colin wants to be a genius and his anagrams. The relationship between him and Hassan was believable bro friendship with inside jokes and all. Hassan being a Muslim was an interesting theme.

Kirja oli osittain sekava, kun jossakin vaiheessa joka toisessa luvussa kerrottiin Colinin ja Hassanin kesästä Gutshotissa ja joka toinen luku oli takauma jostakin Katherinesta. En myöskään innostunut niin paljon matemaattisista kaavoista, joita kirja sisälsi. Colin nimittäin kehitteli kaavan, jolla pystyi laskemaan miksi kaikki Katherinet olivat jättäneet hänet. Siihen viitattiin tekstissä vähän väliä, mikä ei minulle matemaattisesti lahjattomana, varsinkin englanniksi, auennut sitten ollenkaan. Enkä myöskään pitänyt siitä, että pojat olivat koko ajan samassa kylässä. Eikö se idea ollut road trip?Kokonaisuudessaan kirja oli hyvä ja sai ainakin minut nauramaan. Ei tämä kyllä silti The Fault in our Starsia voita.


The book was confusing at some points when every other chapter was Colin and Hassan in Gutshot and every other was a flashback of one old the Katherines. I didn't like the maths, that the book contained. Colin created a theorem with which he could calculate why all the Katherines had dumped him. Colin mentions it a lot in the book, what for me as zero talented in math, especially in English, didn't open to me at all. I also didn't like the fact that they stayed in the same town the whole summer, when they were supposed to be on a road trip! On the whole the book was good and it got a few laughs. Still it doesn't win The Fault in Our Stars.