keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Jouluja ja kirjoja

Joulu tuli ja meni. Olin ensimmäistä kertaa kotona jouluna. Ennen tätä vuotta ollaan oltu aina mummolassa tai mökillä, missä on ollut myös paljon muita sukulaisia. Nyt olimme perheenä keskenään, joten joulu tuntui rauhallisemmalta, vaikka kävimmekin sen lähipäivinä vierailemassa monien sukulaisten luona.

Christmas was once again. We were home for the first time ever. Before this year we have always spent Christmas either at our summer place or at our grandparents with many other relatives. Now it was just our family and Christmas felt more peaceful, although we visited a lot relatives in the nearing days of Christmas.

Meidän minijoulukuusi, jonka siskoni rakensi kuusenoksista. 


#Joululoot

Tällaisen haalarin sain kummeilta Thaimaan tuliaisina

Tässä joululahjasaldoni. Näiden lisäksi sain uuden puhelimen, joka näkyykin takaa tuossa toisessa kuvassa. Siirryin vihdoin älypuhelinomistajien joukkoon. Tämä oli siitä outo joulu, etten saanut yhtään kirjaa joululahjaksi. Toisaalta en kyllä niitä pyytänytkään. Olen tänä vuonna ostanut lähes kaikki haluamani kirjat suoraan itse, joten en oikeastaan halunnutkaan mitään kirjaa suuremmin. Uuden puhelimen selailemisen ohella olen jo ehtinyt katsoa nuo Sherlockin kaudetkin uudelleen.

Here's what I got for Christmas. Besides these I got a new phone, which can be seen from the back in the second photo. I finally got a smartphone. This was an odd Christmas also, because I didn't get any books at all. On the other hand I didn't ask for them either. This year I've bought all the books I've wanted myself, so I didn't have any book to left to wish for. While browsing my phone I've already watched Sherlock's seasons again.

Kuukauden klassikko: Jan Guillou – Pahuus

Monthly Classic: Jan Guillou - Evil

Valitsin vuoden viimeiseksi klassikoksi Jan Guilloun Pahuuden, sillä se oli haastelistallani yksi niistä kirjoista, joista en ollut aiemmin kuullutkaan. Pahuus on ruotsalaisen Jan Guilloun omaelämänkerrallinen romaani, joka sijoittuu 1950- luvun lopun Ruotsiin. Kirjan päähenkilö on 14-vuotias Erik, joka erotetaan koulusta kovapäisen käytöksen vuoksi ja hänet lähetetään sisäoppilaitokseen.

I chose Jan Guillou's Evil to be the last monthly classic because it was one of the books I had never heard of that were on the list. Evil is written by Swedish Jan Guillou and it is a autobiographical novel. It tells the story of 14-year-old Erik in 1950's Sweden, who is kicked out of school because of his behaviour and sent to boarding school.



Syy Erikin kovapäiseen käytökseen löytyy kotoa. Sadistinen isä hakkaa häntä säännöllisesti ja Erik hakkaa sitten luokkatovereitaan. Kirjan alussa kuvailtavat selkäsaunasessiot ovat ehdottomasti top 3 kamalimmissa lukukokemuksissa itselläni. Sellaista tekstiä ei voi siirtää paperille kukaan muu, kuin joka on oikeasti sen kokenut, minkä ajatteleminen tekee lukemisen vielä kamalammaksi.

The reason for Erik's behaviour can be found form home. Sadistic father beats him regularly and Erik beats his classmates in return. The beginning of the book constructs of the beatings and they are now in my top 3 of most horrible reading experiences ever. That kind of text can't be written by anyone but one who has suffered through that, which makes it even worse to read.

Erik siis erotetaan koulusta jatkuvan väkivallankäytön takia ja äiti lähettää hänet sisäoppilaitokseen. Siinä vaiheessa olin lukijana onnellinen Erikin puolestaan, mutta en voinut olla ajattelematta kuinka äidille ja Erikin pikkuveljelle käy isän kanssa eläessä. Aiemmin kirjassa mainittiin, kuinka isä oli hakannut myös perheen kaksi koiraa niin hulluiksi, että ne jouduttiin lopettamaan. Vaikka Erik mainitseekin, ettei isä ollut koskaan hakannut pikkuveljeä, voisin silti ihan hyvin uskoa isän siirtyneen Erikistä pikkuveljeen, kun Erik lähetettiin muualle kouluun.

So Erik gets kicked out of school for his regular use of violence and his mom sends him to a boarding school. At that point as a reader I was happy for Erik, but I couldn't help to think what happens to his mom and little brother while living with dad. Earlier in the book it was mentioned how the dad had beaten their two dogs to insanity, so they had to put then down. Although Erik mentions that his dad had never beaten his brother, I could still imagine his dad changing to the brother after Erik was sent away.

Sisäoppilaitos Stjränsbergiä käyvät rikkaiden sukujen vesat. Vanhemmilla oppilailla on toverikasvatuksen nimissä valta pompotella alempiluokkalaisia ja kurittaa hietä mielensä mukaan. Koulussa on jopa oppilaiden neuvosto, joka tuomioistuimen tapaisesti määrää huonosti käyttäytyville oppilaille mm. viikonlopputöitä.

The boarding school, Stjränsberg, is for powerful and rich families. The older students are allowed to discipline the younger. The student's even have their own court were they set punishments to bad behavioral younger students.

Erik yrittää selvitä ilman tappeluita uudessa koulussa, mutta joutuu silmätikuksi. Koulun neuvoston johtajien ja Erikin välille syttyy sota, joka kestää Erikin valmistumiseen asti. Fyysisen vallankäytön lisäksi Pahuus on yllättävän psykologinen. Vallan käsite on oleellisessa osassa.

Erik tries to survive in the new school without fighting, but keeps getting put as the target by older students. The situation evolves into a war between the older students and Erik, which lasts until Erik graduates. Beside all the physical power usage Evil is surprisingly psychological. The concept of power is in great part.

Näin suomalaisesta näkökulmasta on mielenkiintoista kuinka monta kertaa Suomi ja suomalaiset mainitaan. Sisäoppilaitoksessa kaikki työläisväki tuntuu olevan suomalaista niin tarjoilijat kuin siivoojatkin. Loppupuolella kirjaa suomalainen nousee myös pieneen sivurooliin.

Through my Finnish eyes it is interesting to find out how many times Finland and Finns get mentioned in the book. In the boarding school almost all the lower staff is Finnish for example waitresses and cleaning ladies. Towards the end of the book a Finn gets a little side role in the story.

Erikin tarinan luettuani aloin miettiä kuinka omaelämänkerrallinen kirja on. Periaatteessa voisin uskoa kaiken tapahtuneen juuri kirjassa kuvatulla tavalla, mutta toisaalta osa tarinasta on vaikeasti uskottavaa. Kirja kuitenkin imaisi minut mukaansa, vaikka kammottavan alun jälkeen meinasinkin jopa jättää sen kesken. Päälle kolmesataa sivua hakkauskertomusta olisi ollut minulle liikaa, mutta onneksi alusta päästiin suhteellisen nopeasti eteenpäin. Suosittelen lukemaan tämän, jos ei kavahda väkivaltaa ihan kamalasti. Minäkin kuitenkin pystyin sen lukemaan.

After reading Erik's story I started to wonder how much of it was autobiographical, how much was actually true. In principle I could believe all of it happened the way it was described but on the other hand some parts of it was hard to believe. Anyway, the book was good, although I nearly stopped reading it after the beginning. Over three hundred pages of Erik getting beat would have been too much, but luckily the situation changed remotely fast. I recommend this book if you don't get startled of violence too easily. Well, I managed to read it too.

Markus Zusak – kirjavaras

Markus Zusak – The Book Thief

Tästä kirjasta kuulin, kun siitä oli tulossa elokuva tämän vuoden alkupuolella. Ostin kirjan jo heinäkuussa, mutta vasta nyt sain aikaiseksi lukea sen. Kirjavaras sijoittuu Natsi-Saksaan toisen maailmansodan keskelle. Päähenkilö Liesel matkaa tulevien kasvattivanhempiensa luokse äitinsä ja veljensä kanssa. Äidillä on suhteita Natsi-Saksaa epäilyttäviin poliittisiin piireihin, joten hän vie lapsensa turvaan. Matkalla Lieselin pikkuveli kuitenkin kuolee ja Liesel joutuu kohtaamaan uuden perheensä yksin.

I heard about this book when the movie was coming out in Finland earlier this year. I bought the book in July, but only now I had the time to read it. The book is set in Nazi Germany during the second world war. Main character Liesel is on a journey to go live with her new foster parents with his mother and brother. Her mom has suspicious, in Nazi Germany's opinion, relations to politics, so she takes her children to safety. During the journey Liesel's little brother dies and Liesel is forced to meet her new parents alone.



Hans ja Rosa Hubermann -tai tuttavallisemmin mama ja papa- osoittautuvat mukaviksi ihmisiksi. Papasta tulee Lieselille läheisempi, kun taas suhde törkeyksiä ja loukkauksia puheessaan suoltavaan mamaan kehittyy hitaammin. Liesel saa myös ystävän uudelta kotikadultaan Himmelstrassenilta (=Taivaskatu). Naapurinpoika Rudy on suurperheen lapsi, joka haaveilee tulevaisuudesta ja kuuluisuudesta.

Hans and Rosa Hubermann -or mama and papa- turn out to be nice people. Papa soon becomes important to Liesel, when the relationship to her new badmouthed mother evolves slowly. Liesel also gets a friend form her home street Himmelstrassen (=Heaven Street). The neighbour kid Rudy is part of a big family. He dreams of future and being famous.

Tarinan kertojana toimii Kuolema, joka on kiireisempi kuin koskaan. Kuolema toimii kirjan kertojana täydellisesti ja tuo huumorintajuisena ja filosofisena hahmona kirjaan paljon lisää. Kuolema puhuttelee lukijaa suoraan ja toimii eräänlaisena juttukumppanina läpi kirjan. Kuolemalla on myös pieniä huomioita vähän väliä, joista alkaa pitämään aina vain enemmän kirjan loppua kohti. Kuolema kuitenkin kertoo tarinaa takautuvasti, joten se pystyy sanomaan mitkä sielut on jo hakenut pois eli paljastamaan kuka tulee kuolemaan. Itse en pitänyt kirjailijan ratkaisua kertoa kuolemista etukäteen kovinkaan järkevänä, sillä odotin kuolemia muutenkin. Sijoittuuhan kirja kuitenkin sodan keskelle.

The story is told by Death, who busier than ever. Death is the perfect narrator for this book and brings a lot to the book being humorous and philosophical. Death speaks to reader and is kind of a chatting companion throughout the book. Death also has little notifications during the story, which I learned to like more and more as I read on. However, Death tells the story retroactively, which means that it can tell what souls he has already taken on and so reveal who is going to die. Personally I didn't like the writer's choice of telling the deaths beforehand, as I was expecting them anyway. At least the book happens during the war.

Kirjavarkaassa häiritsi ajoittain myös sen sekavuus, varsinkin loppua kohden. Ensin saatettiin kertoa jonkin tapahtuman tulos ja sitten palata siihen kuinka kaikki oikeastaan tapahtui. Kronologinen järjestys olisi ollut vähemmän sekava, mutta taiteen ja kirjan tyylin kannalta ymmärrän tämän tavan kirjoittaa.

I was lightly annoyed by The Book Thief's confusion, especially towards the end. First was told a result of a happening and then go back to what actually happened before getting to the result. More chronological order would have been less confusing, but in the name of art and the book's style I understand this kind of writing.

Positiivista kirjassa on kuitenkin paljon. Pidän tyylistä ja tavasta kirjoittaa sodasta sekä tavallisesta elämästä sodan keskellä. Liesel ja Rudy liittyvät Hitlerjugendiin, niinkuin kaikki muutkin Natsi-Saksan lapset, käyvät omenavarkaissa ja urheilukilpailussa. Liesel varastaa ja lukee kirjoja, kuitenkin aina sellaisia, jotka muut ovat heittäneet pois tai eivät tarvitse. Myös siellä täällä tekstissä vilisevät saksankieliset sanat luovat tunnelmaa ja onneksi niiden käännökset on sijoitettu lähes aina suoraan sanan perään.

There was a lot of positive to this book as well. I liked the style of how Zusak wrote about the war and normal life during it. Liesel and Rudy join Hitlerjugend, as other children in Nazi Germany, they steal apples and go to sport events. Liesel steals and reads books but always the kind that other people won't miss or need. Also the casual German words bring atmosphere and luckily their translations are almost always right after the word.

Elämä pyörii normaalisti ympärillä, vaikka Hubermannit piilottelevat juutalaista kellarissaan. Max Vandenburg, Hansin ensimmäisen maailmansodan aikaisen taistelutoverin poika hakee turvaa vainoilta heidän kellaristaan. Maxista tulee Lieselin ystävä. Max piirtää ja maalaa kellarissa ja Liesel vie hänelle sanomalehtiä ja lukee kirjoja ääneen.

Life goes around normally, although the Hubermann's hide a Jew to their cellar. Max Vanderburg, Hans's friends son from the first world war seeks protection from their cellar. Max soon becomes Liesel's friend. Max draws and paints in the cellar and Liesel takes him papers to read and reads books aloud to him.

Sodan keskelle sijoittuvaksi tarinaksi kirjavaras on yllättävän täynnä toivoa ja positiivisia ajatuksia tulevaisuudesta. Kauhua ja kuolemaakin on kyllä aivan tarpeeksi varsinkin sodan syttyessä kunnolla. Kirja herätti minussa mielenkiinnon katsoa elokuva, sillä tuntuu, että tästä on vaikea saada samantunnemeista elokuvaa kuoleman ollessa kertoja. Ellei elokuvassa ole sitten paljon kertojapätkiä, mitä epäilen.

For being a book that sets during the war, The Book Thief is surprisingly full of hope and positive thoughts about future. There's also enough terror and death especially when the war comes on properly. The book made me want to watch the movie, because it feels like they cannot make the atmosphere the same in the movie, as Death is the narrator. Unless the movie has lots of narrating, which I doubt.

Doctor Who – Last Christmas


Doctor Whon tämän vuoden joulujakso oli kaikessa omituisuudessaan mahtava. Katsoin sen 28. päivä, kun se tuli Suomessa. Tämä jouluspesiaali nousi kyllä top 3 kaikista spesiaaleista, vaikka en pidäkään siitä, että Clara jää tohtorin matkakumppaniksi vielä ensi kaudeksikin. Jakso oli aika sekava, mutta käsikirjoitus auttoi pysymään matkassa mukana. Uniin ja niiden todellisuuteen keskittyvä jakso esitteli tohtorille uuden vihollisen, uniravut. Kasvoihin kääriytyvät, aivoja syövät oliot. Vihollisina loistavia. Toivon, että niitä käytettäisiin uudelleen, mutta uskon ettei niitä tulla käyttämään. Odotin joulupukilla olevan suuremmassa roolissa kuin hän oli. Traileri antoi odottaa niin. Joulujakso antoi taas odotuksen aihetta ensi vuodelle, joten uusia jaksoja odotellessa!

Doctor Who's this year's Christmas special was in its all extraordinarity, awesome. This special is in my top three out of the Christmas episodes, although I didn't expect Clara to be back as the companion for next season also. This episode was somewhat confusing, but the script helped staying on board. Basing on dreams and their reality this episode brings new enemies for the Doctor, the sleep crabs. Crapping your face, while sucking your brain, awesome enemies. I hope that they will use them in the future too, but I doubt it. I waited that Santa Claus would have had a bigger role in the episode as the trailer suggested. The Christmas episode made me want to see more of the Doctor, but it's so long away.


lauantai 13. joulukuuta 2014

Got 99 posts but this blog isn't done

Moi! Yhdeksättäkymmenettäyhdeksättä postausta pukkaa. Työssäoppimisjaksoni iltapäiväkerhossa loppui perjantaina ja nyt on enää viikko koulua jäljellä ennen joululomaa. Ja itse joulukin lähestyy uhkaavasti. Olen jo suurimman osan lahjoista hankkinut ja itse pyysin vanhemmilta lahjaksi vain uuden puhelimen. Myöhäinen lintu madon nappaa, sillä tuleva puhelimeni tulee olemaan ensimmäinen varsinainen älypuhelimeni. Tässä postauksessa luvassa kuitenkin arvostelua viimeisestä Hobitti -elokuvasta sekä Silkworm -kirjasta.

Hi! The 99th post coming out! I'm going back to school next week, after seven weeks of work practice and only for a week, as Christmas vacation starts after it. I've already bought most of Christmas presents and I asked for a new phone from my parents as my only gift. I'm finally getting to my time, as the next phone is going to be my first smartphone. In this post reviews about the last Hobbit -movie and Silkworm.

Hobitti – Viiden armeijan taistelu

The Hobbit – battle of the five armies

Kävin katsomassa Hobitti trilogian päätösosan torstaina ystäväni kanssa ja olihan tätä jo odotettukin. Leffa oli viihdyttävää katsottavaa ja hyvä päätös tälle saagalle. Edelleenkään en kyllä ymmärrä, miksi yhdestä pienestä kirjasta piti tehdä kolme elokuvaa, muuten kuin rahastuksen kannalta. Toisaalta onhan se mukavaa päästä katsomaan kuinka villejä örkkien tappo muuveja Legolasille on tähänkin osaan keksitty. Keski-Maa onnistuu viihdyttämään jo pelkällä miljööllään, joten kyllä minä jaksan katsoa nämäkin leffat luultavasti vielä monta kertaa uudestaan.

I went to see the last movie of the trilogy last Thursday with my friend and i can only say I waited for this so long. The movie was entertaining to watch and a great way to end the saga. Though I still don't understand why they had to make such a little book into three movies. As there's other reasons than getting money out of it. Well, it's nice to watch how wild with the Legolas's orc killing have they gone this time. Middle-Earth still succeeds to entertain with only the milieu so I think I'm still going to watch the movies again lots of times.



Legolasin lisäksi örkkejä kaatuu myös hänen isänsä Thranduilin käsissä satamäärin. Vaikka örkkien lahtaaminen mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla on ihan viihdyttävää katsottavaa olisin kaivannut elokuvaan huumoria myös muista asioista. Tuntuu siltä, että Taru Sormusten Herrasta -leffoihikin saatiin paljon huumoria muistakin asioista kuin örkkien joukkotaposta, niin miksei näihinkin? Pidin kuitenkin Thranduilista hahmona ja varsinkin siitä, kuinka syvälle hänen hahmonsa pystyi kehittymään, kun elokuvilla oli enemmän aikaa hänenkin tarinalleen. Legolasin hahmoonkin saatiin hyvää syvyyttä vielä tässäkin osassa.

Besides Legolas his father Thranduil also gets a share of the orc killing in the this movie. Although killing orcs with more and more imaginative ways is entertaining to watch, I would have liked more humour from other aspects also. It feels like in The Lord of the Rings they managed to get humour out of much more things than just killing the orcs, so why not in this one too? I liked Thranduil as a character and especially the dept they got in this movie when they had more time in it. Legolas got some more dept too, which is great.



Itse päähenkilö Bilbo kuitenkin joutui kaiken tappelun tiimoissa lähes sivuhenkilön rooliin. Hänellä taisi olla elokuvan ensimmäisen puolen tunnin aikana kaksi vuorosanaa. Bilbolle tehdyistä lisäkohtauksista osa tuntui turhan teennäisiltä, mutta suurin osa kuitenkin palveli hahmon kehitystä hyvin.

The main character Bilbo seemed to be left as a side character as all the fighting happened. In the first 30 minutes into the movie he had like two lines. Some of the extra scenes made for Bilbo felt really artificial, but most of them were great and developed the character in a good way too.


Spoileri varoitus! Päätösosa alkoi Smaugin kuolemalla, mistä yllätyin, sillä en odottanut lohikäärmeen kuolevan aivan niin nopeasti. Sen kuolema jäi pieneksi tapahtumaksi verrattuna leffan muihin taisteluihin. Tyytyväinen olen kuitenkin siitä, että kuolemien kohdalla alkuperäiselle tarinalle oltiin uskollisia. Varsinkin Kilin ja Thorinin kuollessa tuli itsellenikin tippa linssiin. Koskettavuudessaan päätösosa on kohta ensimmäistä parempi. Yllätyin kuitenkin siitä, että Tauriel ei kuollut, sillä hänen henkiin jättämisensä tuottaa sen, että hänen olisi pitänyt näyttäytyä myös TSH:ssa. Toisaalta Taurielin jättäminen henkiin Kilin kuoltua tuo tietynlaisen traagisen efektin, vaikka en voi sanoa pitäneeni heidän välisestä suhteestaan erityisesti. Spoilaus loppuu!

Spoiler warning! The movie started with killing the dragon, which seemed a bit odd, as I wasn't prepared for the dragon dying so soon. It's death was left as a little happening compared to the rest of the movie. I was pleased with how faithful they were to the story as who died. Especially the deaths of Kili and Thorin made me tear up. I was surprised that they didn't kill Tauriel off, because she should be in LotR too, if she's alive. On the other hand leaving Tauriel alive after Kili's death made a certain tragic point, although I can't say that I liked their love story that much in general. Spoiler ends!

Robert Galbraith (J.K.Rowling) – The Silkworm


J.K. Rowlingin toinen salanimellä Robert Galbraith kirjoittama salapoliisiromaani, jonka päähenkilönä on jälleen Cormoran Strike. Tämä kirja lojui yöpöydälläni monta kuukautta ennen kuin sain a) aikaa ja b) inspiraatiota lukea sen vihdoinkin. Ostin tämän siis jo kesällä englanniksi. Luin The Cuckoo's Callinginkin englanniksi. Näissä kirjoissa kieli on tietenkin vaikeampaa kuin Pottereissa ja senkin takia minulla kesti kirjan lukemisessa niinkin kauan. Englanniksi lukeminen on muutenkin hitaampaa minulla, vaikka tykkäänkin nykyään lukea ennemmin alkuperäiskielellä mikäli mahdollista. Siksi puhun tässä postauksessa kirjasta Silkworm -nimellä suomeksikin, vaikka se onkin käännetty jo nimellä Silkkiäistoukka.

J.K. Rowling's second crime novel written under the pseudonym of Robert Galbraith, which main character is Cormoran Strike. This book lay on my bedside table for months before I had the a) time and b) the inspiration to read it. I bought it during the summer. I read the Cuckoo's Calling in English so I decided to read this one too. The language in these is harder than in Potters so it took me a long time to finish this. It's also harder for me to read in English, although I generally like to read the books in original language as far as it is possible.

Silkworm lähtee käyntiin, kun Cormoran Strikelle soittaa kadonneen kirjailija Owen Quinen vaimo. Strike ryhtyy etsimään Quinea ja selviää, että katoamiseen liittyy paljon enemmän kuin vaimo osasi aavistaakaan. Quine on nimittäin juuri saanut valmiiksi kirjaluonnoksen, jossa kirjoittaa lähes kaikista tuntemistaan ihmisistä huonossa valossa. Jos kirja julkaistaisiin, se tuhoaisi monen ihmisen elämän. Pian Quine löytyy kuolleena ja Strikella on rikos selvitettävänään.

Silkworm starts off with Cormoran Strike getting a call from a writer Owen Quine's wife, because he has disappeared. Strike begins the search of Quine, and soon discovers there is much more to the disappearance than his wife thought. Quine has written a book manuscript in which he shows almost everyone he knows in a bad light. If the book was to be published it would ruin many lives. Soon Quine is found dead and Strike has a murder in his hands.

Kirjan takakannen perusteelta odotin siltä paljon, jopa enemmän kuin The Cuckoo's Callingilta, mutta kirjat osoittautuivat aika samantasoisiksi. Quinen raaka murha on yksityiskohdilta kiinostavampi kuin edellisen kirjan Lulan ja Rowling luo myös sivuhahmonsa uskottaviksi ja hyvin tarinaa eteenpäin vieviksi.

Based on the back of the book, I expected a lot from it, more than from The Cuckoo's Calling, but the books turned out to be on the pretty same level. Quine's raw murder is more interesting than Lula's in the last book and Rowling creates her side characters as believable ans they take the story on greatly.

Silkwormin alku keskittyi yllättävän paljon Striken ja hänen sihteerinsä Robin Ellacottin väliseen suhteeseen, sekä heidän suhteeseensa Robinin kihlattuun Matthew'hun. Rowling osaa kirjoittaa ihmissuhdedraaman kuitenkin niin hyvin tarinan varsinaisen pääjuonen sivuun, ettei se ainakaan minua liiaksi haitannut. Robinin ja Striken suhde ja kemia on myös mielenkiintoista luettavaa. Tähän mennessä nämä kaksi Cormoran Strike -kirjaa ovat olleet hyviä, toivottavasti Rowling jatkaa niitä vähintäänkin samalla laadulla.

Silkworm's beginning concentrated on Strike's and his secretary Robin's relationship, and their relationship with Robin's fiance Matthew. Rowling is great at writing relationship drama so well that it is concealed between the main story, so it didn't bother that much. Robin's and Strike's relationship and chemistry is also interesting to read.


Keskiviikkona kävin kampaajalla ja hiukset lyheni aika paljon, ainakin toiselta sivulta.
Wednesday I had a haircut and my hair got a lot shorter, well at least on the other side.



Tykkään taas, kun hiukset ei tule eteen. Lyhyet hiukset on parasta.
I like these again, as it doesn't annoy me. Short hair rocks.


Seuraava postaus tässä blogissa tulee olemaan 100. Pyysin jo viime postauksessa ehdotuksia siitä, mitä tekisin sadanteen postaukseen ja edelleen pyytäisin ehdotuksia. Lukijani, keksikää jotain hauskaa mitä voisin esim. tehdä tai esitellä. Sadas postaus tulee samalla olemaan myös tämän blogin 2v synttäripostaus, joten senkin takia olisi mukavaa saada siitä jotenkin erikoinen.


The next post in this blog is going to be the 100th. In the last post I already asked for suggestions on what I should do or show in the hundreth post and I still take suggestions. The 100th post will also be this blogs 2nd birthday, so that's why I also want it to be special.