lauantai 26. joulukuuta 2015

Liebster award -haaste x2



SekäTodella Vaiheessa -blogin Reta että Lukunurkka blogin Q+Black haastoivat minut tähän, joten tässä postauksessa vastaukset kummankin kysymyksiin.

Sorry, only in Finnish this time!


Liebster Award menee näin:

1.Linkkaa haasteen antajan blogi postaukseesi.
2.Laita palkinto esille blogiisi.
3.Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4.Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5.Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
7.Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Vastaukset Retan kysymyksiin:
1.Minkä elokuvan näin viimeksi?

Näin viimeksi elokuvateatterissa Nälkäpelin viimeisen osan eli Matkijanärhen kakkososan.

2.Kuvaile unelmakirjaasi.

Unelmakirjani on sellainen, joka vie mukanaan eli jonka haluaa lukea yhdeltä istumalta, herättää ajatuksia ja tunteita, naurattaa ääneen, itkettää ja sisältää arvoisensa lopun.

3.Liittyykö sinulla lukemiseen jotain rituaaleja? (Esim. aina pitää olla teetä tai kietoutuneena tiettyyn vilttiin.)

Ei mitään erityisiä, mutta tosi usein luen juuri ennen nukkumista eli lopetan lukemisen, kun alkaa väsyttää liikaa. Ennen nukkumista lukeminen on ollut minuna tapana aina ja osaksi sen takia tulee luettua joka päivä jotain kirjaa eteenpäin.

4.Minkälainen ihminen olet juhlissa?

Yleensä tosi sosiaalinen. Tykkään puhua ihmisten kanssa ja tietenkin mitä paremmin tunnen juhlissa olevat ihmiset sitä sosiaalisempi olen.

5.Onko e-kirjoilla tulevaisuutta? Entä paperikirjoilla? Kirjakaupoilla?

E-kirjat ovat mielestäni tosi hyviä esim. opiskeluun. Nykyaikana kun esim. lukiokirjatkin maksavat niin paljon ja melkein joka vuosi niistä tulee uusi painos, josta on muutettu vain paria asiaa. Tällaisissa tapauksissa e-kirja olisi hyödyllinen, sillä tiedosto olisi halvempi ja energiaystävällisempi päivittää kuin fyysinen kirja. Itse henkilökohtaisesti pidän tosi paljon fyysisen kirjan lukemisesta, koska vietän aikaa paljon erilaisten ruutujen ääressä jo muutenkin, niin on hyvä että kirjaa lukiessa pääsee eroon ruudusta. Paperikirjoilla varmasti on tulevaisuus niin kauan, kun on ihmisiä jotka ovat opetelleet lukemaan fyysisistä kirjoista. Myös tabletilta/e-lukulaitteelta lukemisen tuleminen mukavammaksi, käytännöllisemmäksi ja halvemmaksi varmasti vaikuttaa asiaan. Luulen, että kirjakaupat siirtyvät tulevaisuudessa yhä enemmän nettikaupoiksi ja varsinaiset myymälät häviävät.

6.Kenen kirjailijan työhuoneessa haluaisit olla kärpäsenä katossa? Elävä tai kuollut, kumpikin käy.

Ajattelin ensin, että onpas helppo kysymys: J.K. Rowling tietysti. Ainakin silloin, kun Pottereita vielä kirjoitettiin tämä olisi ollut automaattinen vastaukseni ja nytkin se on kyllä erittäin kärkipäässä. Kilpailevaksi J.K. Rowlingin rinnalle nousee tällä hetkellä George R.R. Martin, lähinnä siksi, että haluaisin niin paljon tietää miten Tulen ja Jään laulu -saaga jatkuu ja päättyy.

7.Kummasta pidät enemmän: kirjojen ahmimisesta vai rauhallisesti makustelusta?

Kirjojen ahmimisesta. Yksinkertaisesti silloin, kun kirja iskee tekee mieli lukea se loppuun välittömästi ja silloin saan yleensä parhaita lukukokemuksia. Rauhallisessa makustelussa on vähän se ongelma omalla kohdallani, että varsinkin pitkien kirjojen kanssa käy niin, että ehdin jo unohtaa yksityiskohtia kirjan alkupuolelta, kun lähestyn loppua.

8.Kuinka järjestelmällinen olet?

Todella järjestelmällinen. Mikä on ironista, sillä olen tosi laiska siivoamaan. Tykkään järjestellä esim. hyllyjäni ja saatan miettiä pitkiäkin aikoja kuinka järjestelisin esim. koristeeni hyllylle. Sitten käy niin, että vaivalla järjestetyt koristeet peittyvät pölykerroksen alle, kun siivouslaiskuus iskee. Myös koulumuistiinpanot ovat aina tosi järjestyksessä ja laatikostot sekä vaatekaappi.

9.Oletko innostunut jostain viime aikojen muoti-ilmiöstä, kuten karppauksesta, Room Escapesta, lankuttamisesta tai pastellinvärisistä hiuksista?

Enpä oikeastaan. Tai hiuksien värjäämistä olen miettinyt ja olihan niissä vähän pinkkiäkin yhdessä vaiheessa, mutta olen todennnut, että cosplayperuukit saavat riittää värin vaihtelun tyydyttämiseen.

10.Kirjasarja vai yksittäinen romaani?

Kirjasarja. Yksinkertaisesti siksi, että siinä on enemmän tarinaa ja on hauska lukea pidempää tarinaa joka nivoutuu yhteen lopussa. Toisaalta yksittäinenkin kirja voi olla joskus todella hyvä, mutta kirjasarjat ovat enemmän omaan makuuni.

11.Missä maisemassa mielesi lepää?

Tosi kliseinen vastaus, mutta mökkimme järvimaisema minä tahansa vuoden aikana.


Vastaukset Q+Blackin kysymyksiin:

1.Minkä genren kirjoja tykkäät lukea eniten? (rikos, romantiikka, fantasia jne.)

Fantasiakirjallisuus on eniten makuuni, mutta liian ”High Fantasy” ei kuitenkaan. Lemppareitani ovat sellaiset fantasikirjat, joissa fantasia tulee osaksi omaa yhteiskuntaamme tai esim. elää salaa sen parissa. Toisena perässä tulee dekkarit.

2.Luetko montaa kirjaa samanaikaisesti?

Joskus. Yleensä luen yhtä kirjaa kerrallaan niin pystyn keskittymään lukukokemukseen paremmin. Välillä saatan saada esim. jonkun tosi kauan odottamani kirjan, jota alan lukemaan välittömästi, vaikka joku muukin kirja olisi kesken.

3.Kuunteletko lukiessasi musiikkia?

En. Minun on vaikea keskittyä mihinkään lukemiseen ja ympärillä on paljon erilaisia ääniä. Kaipaan lukiessani hiljaisuutta

4.Minkä lukemasi kirjan hahmoa mielestäni muistutat, miksi?

Harry Pottereiden Hermionea. Varmasti moni muukin tyttö samaistuu häneen ja itse koen näin myös. Olen aina ollut lukutoukka ja tietyntasoinen ”hikke” ja samastun myös hänen ajatuksiinsa suvaitsevaisuudesta, rakkaudesta ja ystävyydestä.

5.Jos saisit päätää jonkun kirjan tai kirjasarjan pääsystä valkokankaalle, mikä teos se olisi?

Suomalaisen Annukka Salaman faunoidinuorista kertovat kirjat (Käärmeenlumooja, Piraijakuiskaaja ja Harakanloukku) olisivat todella mielenkiintoisia ja varmasti hyviä elokuvina. Yleiset suomalaisten elokuvien budjetit eivät vain taitaisi riittää näiden tekoon. Toinen sarja, josta kylläkin on jo elokuva eli Eragon. Se elokuva vaan on vain niin huono, että toivoisin koko sarjan uudelleen tekoa elokuviksi, sillä tämä elokuva ei tee kunniaa kirjasarjalle.

6.Erikoisin paikka jossa olet lukenut kirjaa?

Tätä pitikin miettiä hetki. Sitten tajusin, että olen lukenut meidän moottoriveneessä, samalla kun iskä ja pikkusisko kalastavat.

7.Miten paljon ostat kirjoja vuodessa?

Tämä vaihtelee aika paljon vuosittain riippuen esim. siitä julkaistaako mitään kirjaa, jonka haluaisin omaan hyllyyni. Viime vuonna ostin varmasti yli kymmenen kirjaa, mutta tänä vuonna se taitaa jäädä alle viiteen. Tänä vuonna olen toisaalta lainannut enemmän kirjastosta.

8.Mikä on mielestäsi sellainen kirja jonka jokaisen pitäisi lukea ainakin kerran elämässään?

Tämä on tosi vaikea kysymys, koska minulla itsellänikin on paljon tämän arvoisia kirjoja lukematta vielä. Harry Potter -fanina on kuitenkin pakko sanoa, että joku niistä (tai mieluiten koko sarja).

9.Hauskin kirja minkä olet lukenut?

Vaikea valita vain yhtä hauskaa kirjaa, sillä niitä on monia ja niiden hauskuuden tasokin on vaihdellut. Pottereissa on monta todella hauskaa kohtaa, joille nauran aina ääneen ja joka kerta kun luen ne uudestaan nauran jollekin uudelle asialle, jota en ehkä ole aiemmin tajunnut. Hauskoja kirjoja ovat olleet myös Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja -kirjat, nuo jo aiemmin mainitut Salaman kirjat, sekä Terry Pratchettit, joita on tullut luettua harmillisin vähän.

10.Miten olet asetellut kirjat kirjahyllyysi? (aakkosjärjestys? genre? Tms.)

Minulla on kaksi kirjahyllyä itse asiassa. Toinen on pyhitetty Harry Pottereille ja kaikille sen oheiskirjoille ja siihen liittyville kirjoille. Samassa hyllykössä on muutakin tavaraa esim. koriste-esineitä. Toinen hyllykkö on pyhitetty kokonaan kirjoille. Siinä on viisi hyllyä, joista kaksi on kaapin sisällä. Kaksi ylintä hyllyä vie mangapokkarit (joista yhden pelkästään One Piece XD), sekä John Greenin kirjat. Kolmannella eli vielä näkyvällä hyllyllä on muita tärkeitä kirjoja, kuten J.K. Rowlingin muut kirjat, Tulen- ja jään laulu -sarja ja Taru sormusten herrasta. Kaapissa olevilla hyllyillä on sarjoittain tai kirjailijan mukaan järjestyksessä esim. Eragonit, Agatha Christien kirjoja ja ompelukirjoja. Tämäkin hylly alkaa olla jo ääriään myöten täynnä.

11.Kenen tunnetun kirjailijan kanssa haluaisit keskustella hänen teoksistaan?

Tämä on helppo kysymys: J.K. Rowlingin. Varmasti jokaisella Potter -fanilla on niin paljon kysysmyksiä sarjasta, jotka haluaisi esittää Rowlingille.


Nimettävät blogit tähän haasteeseen alkavat loppua kesken, joten jätän haastamisen tällä kertaa väliin.



keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Söpöilyä, lentopalloa ja kiirastulia

Tämän postauksen oli tarkoitus ilmestyä jo viime kuussa ja ensimmäiset kolme arvostelua on kirjoitettu jo silloin. En kuitenkaan laiskuuttani jostain kumman syystä saanut sitä viimeisteltyä silloin. Nyt käsittelyssä siis viimeisimpiä animen katseluelämyksiäni. Jos kiinnostaa, mitä animeita katson ja mitä olen nähnyt, käy ihmeessä stalkkaamassa animelistaani, joka löytyy myös tuolta sivupalkista.

This post was supposed to come out last month. I wrote the first three reviews then. After that I was too lazy had some good reason not to finish it. Now I'm reviewing some animes I've seen lately. If you're interested to follow what animes I am watching or what I've already seen, go to see my anime list, which can also be found from the sidebar.

Akagami no Shirayuki hime


Kesäkauden sarja, jota ryhdyin katsomaan, kun näin ihmisten vertaavan sitä Akatsuki no Yonaan. Aika monia vertailukohtia näistä löytyykin, kun on punatukkainen päähenkilö ja kaikki, mutta lopulta animet eivät kuitenkaan ole niin samanlaisia kuin voisi olettaa. Akagami no Shirayuki-himen lähtöasetelma on mielenkiintoinen ja kertoo heti, että romantiikkaa on luvassa. Mielenkiintoni sarjaa kohtaan lopahti joka jakson jälkeen enemmän, mutta olihan Shirayukin ja Zenin tarinaa hauska seurata loppuun asti. Pisteitä 5/10.

I started to watch this anime when I saw people comparing it to Akatsuki no Yona. There are lots of points that are comparable between them, when there is a redhead main character and everything, but in the end the animes are not that similar. Akagami no Shirayuki -hime's beginning is interesting and tells that there's going to be a romance. I lost my interest towards the series more and more after each episode, but Shirayuki's and Zen's relationship development was fun to watch to the end. I gave this 5/10 points.

Death parade


Tämän vuoden alussa tullut sarja, josta näin mielenkiintoisia cosseja Desuconissa ja kiinnostuin siitä silloin. Death Parade oli yllättävän koukuttava sarja, vaikka hirvittävän paljon koko animen kattavaa juonta siinä ei ollut. Jaksot olivat aika irrallisia toisistaan. Pidin kuitenkin Death Paraden hahmoista ja hahmodesigneista. Anime sai myös ajattelemaan kuolemanjälkeistä elämää ja sen olemassaoloa ja muotoa. Pisteitä 7/10.

This anime aired at the beginning of this year and I saw interesting cosplays from it in Desucon and I was interested. Death Pareade was surprisingly hooking, although there really was no plot, that would go through the whole anime. The episodes were random. I liked Death Parade's characters and character designs. The anime also got me thinking of life after death and whether it exists. I gave this 7/10 points.

Oremonogatari


Varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista sarjoista, ainakin oman twitterfeedini perusteella. Tämä runsaasti söpöilyä sisältävä parisuhdesarja oli kyllä kaiken hypetyksensä arvoinen. Pidin sarjasta sillä se oli loistavaa viihdettä. Juuri sellaista, jota katsoessa ei tarvitse ajatella mitään muuta. Puolen välin jälkeen osa juonikaarista tuntui väkisin väännetyiltä ja sarja olisikin voinut loppua aikaisemmin. Pisteitä 7/10.

Definitely one of the most talked about animes this year, at least based on my twitter feed. This anime contains a lot of cuteness and relationships and was worth all the hyping. I liked the series because it was great entertainment. Just the kind that you can watch without thinking too much. After the first half some of the plo tlines seemed forced and the anime should have ended earlier. I gave this 7/10 points.






Haikyuu!!


Kun katsoin Kuroko no Basketin kesällä, en olisi uskonut tarttuvani näin nopeasti toiseen urheilusarjaan. Olenko nyt huomaamattani ajautumassa urheiluanimefujoshiksi O__O? Huomasin ihmisten hehkuttavan tätä lentopallosarjaa twitterissä ja kehuvan sen olevan parempi kuin Kuroko. Päätin siis katsoa Haikyuun ensimmäisen kauden ja pian huomasin olevani koukussa. Nyt voin ainakin sanoa, että urheiluanimet ovat tosi koukuttavia. Haikyuu on ainakin hyvää viihdettä, juuri sellaista aivot narikkaan kamaa, jota välillä tarvitsee. Haikyuun hyviä puolia on sen tietynlainen viattomuus esim. Kurokoon verrattuna. Kurokossa kaikilla tuntui olevan joku ”supervoima”, joka auttaa pelissä, kun Haikyuussa mennään inhimillisemmällä tasolla ja pelaajat ovat jopa huonoja jossain. Lentopallopoikien eka kausi saa minulta 7/10 pistettä. Nyt mietinkin pitäisikö tarttua sarjan pyörivään kakkoskauteen?


When I watched Kuroko no Basket this summer I didn't believe I would watch an another sport anime this fast. Am i becoming a sport anime fujoshi without noticing it O___O? I noticed that people were talking about this volley ball anime on twitter and saying that it is better than Kuroko. So I decided to watch the first season and soon realized I was hooked. Now I can say that sport animes are really hooking. Haikyuu in great entertainment, just the kind you need sometimes to switch your brain off. Haikyuu is great because it has this certain innocence compared to Kuroko. In Kuroko everybody seems to have a ”superpower” that helps them in the game, when in Haikyuu it's more human and the players are bad sometimes. The volley ball boys get 7/10 points from me. Now I'm thinking if I should watch the ongoing second season?

lauantai 12. joulukuuta 2015

Disney Challenge



Sain tämän haasteen jo heinäkuussa It is possible to meet in the dream- blogin Elinalta ja siitä asti olen aika ajoin miettinyt tämän kirjoittamista. Disney -leffat kun ovat olleet tärkeä osa lapsuuttani, niinkuin varmasti monen muunkin. Myöhemmin olen innostunut niistä lisää ja tällä hetkellä keräilenkin klassikoita hyllyyni ja yritän aika ajoin katsella niitä Disney -elokuvia, joita en ole vielä nähnyt. Tässä haasteessa suurin osa leffoista on sellaisia, jotka ovat nostalgisia lapsuudestani ja siksi tärkeitä minulle.

I got this challenge in July from ”It is possible to meet in the dream”- blog's writer Elina and I've been thinking about writing it since. Disney movies were an important part of my childhood, like for so many else of us. Later in life I got more and more excited about them and at the moment I'm collecting the classics and trying to watch those Disney movies I haven't seen when I have the time and interest. In this challenge most of the movies are nostalgic from my childhood and that's why they are important to me.



1.Ensimmäinen Disney -muistosi/elokuvasi?

Ensimmäiset Disney -muistot liittyvät siihen, kun olen katsonut VHS:ltä näitä leffoja pikkusiskon kanssa. En muista mikä on ensimmäinen Disney -elokuva, jonka olen nähnyt, koska olin niin pieni silloin. Kovassa käytössä olivat kuitenkin esim. Lumikki ja seitsemän kääpiöta, Pieni merenneito ja Leijonakuningas.

1.Your first Disney memory/movie?

My first Disney memories are me watching these movies from VHS with my little sister. I don't remember what was my first Disney movie ever, because I was too little to remember. Some of the most watched were Snow White and the Seven Dwarfs, Little Mermaid and the Lion King. 

Snow White in the woods


2. Lempi Disney -elokuvasi?

Ykköslempparini on Leijonakuningas. Muita lemppareita ei missään erityisessä järjestyksessä ovat: Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Notre Damen kellonsoittaja, Peter Pan, Pocahontas, Kaunotar ja Kulkuri, 101 Dalmatialaista, Mulan, Aladdin, Frozen ja Big Hero 6.

2.Your favourite Disney movie?

My all time favorite number one is the Lion King. My other favourites not in any order are: Snow White and the Seven Dwarfs, The Hunchback of Notre Dame, Peter Pan, Pocahontas, Lady and the Tramp, 101 Dalmatians, Mulan, Aladdin, Frozen and Big Hero 6.



3. Millä kielellä katsot Disney -elokuvasi?

Tosi vaihtelevasti englanniksi tai suomeksi. Tykkään katsoa alkuperäisillä äänillä, koska ne on alkuperäiset ja siten luovat tietyn tunnelman. Suomidubeissa on kuitenkin niin paljon nostalgiaa ja silloin kappaleet osaa paremmin ulkoa.

3.In what language do you watch your Disney movies?

It varies greatly between English and Finnish. I like to watch the originals, because they are the originals and bring a certain atmosphere. On the other hand the Finnish dubs are nostalgic to me and I know the songs in them better.

4. Mitä mieltä olet mahdollisista jatko-osista?

Olen nähnyt jatko-osia tosi vähän ja olen sen yleisen mielipiteen kannalla, että ne ovat aikamoista kuraa. Ainoat jatkikset, joita olen jaksanut katsoa enemmän kuin kerran ovat Leijonakuningas II ja III.

4.What do you think about possible sequels?

I've seen really few of them and I'm with the popular opinion about them; they suck. The only sequels I've seen more than once are Lion King II and III.

5.Top 5 prinsessaa, prinssiä ja pahista?

5.Top 5 princesses, princes and villains?

Prinsessat:
1.Pocahontas
2.Mulan
3.Kaunotar
4.Elsa
5.Jasmine



Pocahontas on mielestäni paras prinsessa, koska hän on ihanan lapsellinen ja samaan aikaan tarpeeksi viisas päätöksissään. Pocanhontaksella on myös erityisen iso nostalgia-arvo minulle. Varsinkin Arja Korisevan suomidubbi Pocahontas on suomidubbien parhaita paloja. Mulan taas ei ole minulle lapsuudesta tuttu lähinnä siksi ettemme omistaneet sitä. Olen myöhemmin katsellut sen useampaankin kertaan ja Mulan on juuri sellainen voimakas sankaritar, jota katsoo ylöspäin. Kaunotar ei varsinaisesti ole prinsessa, mutta kuitenkin elokuvansa naispäähenkilö. Kaunottarella ja Kulkurilla on erityinen paikka sydämessäni nostalgian takia ja onhan se älyttömän sympaattinen hahmo. Elsa taas iskee minuun siksi, että on voimakas naishahmo, joka ei tarvitse miestä selvitäkseen, niinkuin monet muut Disney -prinsessat. Jasmine taas iskee minuun luonteellaan ja osuu hyvin kokonaisuuteen, kun Aladdinia katsoo.

Princesses:
1.Pocahontas
2.Mulan
3.Lady
4.Elsa
5.Jasmine

Pocahontas is my favourite princess, because she is childlike and just wise enough at the same time. Pocahontas also has a great nostalgic value to me. Especially the Finnish dubber of Pocahontas, Arja Koriseva, is one of the best out of Finnish dubs. Mulan isn't familiar to me from childhood, because we didn't own the movie. I've later seen the movie a few times and Mulan is the kind of strong female warrior you look up to. Lady isn't exactly a princess, but she the main character in her movie. Lady and the Tramp has a special place in my heart because of nostalgia and she's a really sympathetic character. I like Elsa because she is a strong female character, who doesn't need a man to survive, like many other Disney princesses. I like Jasmine because of her personality and she blends well to the movie.

Prinssit:
1.Flynn Rider
2.Aladdin
3.Philip
4.Simba
5.John Smith



Flynn Rider iskee minuun pääasiassa huumorilla ja hän onkin mielestäni paras osa Kaksin Karkuteillä -elokuvaa. Aladdinin tarina on mielestäni hieno ja hauska. Ruususen prinssi Philip taas on jäänyt ikuisesti mieleeni lausahduksesta: ”Isä elät menneisyydessä, me elämme jo 1300-lukua.” Simba taas viehättää tietynlaisella lapsellisuudellaan. Pocahontasin John Smith ei aivan ole prinssi, mutta elokuvassa on minulle nostalgia-arvoa ja siksi hänkin on näin korkealle listallani kivunnut.

Princes:
1.Flynn Rider
2.Aladdin
3.Philip
4.Simba
5.John Smith

Flynn hits me with humour and I thinks he is the best part of Tangled. Aladdin's story is fine and funny. Aurora's prince Philip stays in my mind because of his line: ”Now Father you're living in the past. This is the 14th century.” Simba is great because of his child likeness. Pocahontas' John Smith isn't exactly a prince but the movie is nostalgic and that's why he is on this list.

Pahikset:
1.Scar
2.Ursula
3.Cruella De Vil
4.Lumikin äitipuoli/noita
5.Jafar



Pahiksista paras on Scar kaikessa julmuudessaan. Vaikka Scar omaakin Disney -pahiksille tyypilliset tyhmät apurit hänen apurinsa ovat kuitenkin hauskimmat. Ursula taas on jäänyt minulle lapsuudesta mieleen erityisesti Pienen merenneidon loppukohtauksesta, jossa hän kasvaa jättiläiseksi. Cruella De Vil on pahiksena siitä hyvä, että hänellä on jokin motiivi olla paha, toisin kuin yleensä ollaan pahoja vain pahuuden takia. Lumikin äitipuoli on listalla, koska elokuvalla on minulle nostalgia-arvoa. Lapsena hän oli minusta pelottavin Disneypahis. Jafar taas on listalla, koska hän on mielestäni yksi toimivimmista pahiksista.

Villains:
1.Scar
2.Ursula
3.Cruella De Vil
4.Snow White's stepmother/witch
5.Jafar

The best villain is Scar whit all his cruelty. Although Scar has typical stupid helpers as most Disney villains his help is the funniest. Ursula has stayed in my mind for Little Mermaid's last scene, where she grows. Cruella De Vil is a great villain because she has a motive to be bad, unlike most of Disney villains that are bad just because. Snow White's stepmother is on the list, because the movie is nostalgic. As a child I thought she was the scariest Disney villain. Jafar is on the list because he is one of the better working villains

6.Missä elokuvassa on kivoin juoni/tapahtumaketju?

Leijonakuninkaassa, koska rakastan sen tarinaa, hahmoja, juonta, kappaleita, tunnelmaa ja teemoja. Pidän sen traagisuuden ja komedian tasapainosta. Erityisesti pidän siitä, kuinka se kuvaa kasvutarinan ohessa luonnon uudistumista ja elämän kietokulkua.

6.What movie has the best plot/chain of events?

In the Lion King, because I love it's story, characters, plot, songs, atmosphere and themes. I like it's balance of tragic and comedy. I especially like how it shows natures reform and the cycle of life. 

7. Mistä Disney -elokuvasta et pidä?

En ole nähnyt kaikkia klassikoita, mutta se on työn alla, joten voi sanoa vain näkemieni perusteella. Jos jatko-osia ei voi sanoa niin näkemistäni klassikoista huonoin on Dumbo, joka ei sekään ole oikeastaan hirvittävän huono. Siitä on myös pitkä aika kun olen sen viimeksi nähnyt, joten mielipiteeni saattaisi olla nyt eri.

7.What Disney movie you don't like?

I haven't seen all the classics, but I'm working on it, so I can only say this out of the ones I've seen. If you don't count sequels I think the baddest out of the classics is Dumbo, which is not that bad either. Also it has been a long time since I've seen it so my opinion might be different now.



8. Onko sinulla Disney oheistavaraa?

DVDitä hyllyssä, joita koko ajan kerääntyy lisää sekä joitain lautapelejä. Tällä hetkellä löytyy myös Frozen -joulukalenteri.

8.Do you have Disney merch?

I have DVD's, which are growing in amount all the time and some board games. At he moment I also have Frozen advent calendar.

9. Mikä on lemppari Disney biisisi?

Pitääkö oikeasti valita vain yksi? Jos pitää, niin se on tämä:

Leijonakuningas - hakuna matata Suomeksi/Finnish: 



Mietin pitkään tämän ja Can you feel the love tonightin välillä. Päädyin tähän yksinkertaisesti sen positiivisen asenteen vuoksi. Muutkin Leijonakuninkaan kappaleet ovat listallani korkealla.

9.What is your favourite Disney song?

Do I really have to choose just one? If so, I'll choose this:



Lion King - Hakuna Matata

I thought a long time between this and Can you fell the love tonight. I chose this because of its attitude. The other Lion King songs are also high on my list.

10. Jaa haaste eteenpäin

Koska haaste pyöri blogeissa jo kesällä, enkä muista kuka on tehnyt tämän ja kuka ei, niin en haasta ketään. Mielelläni luen kuitenkin muidenkin Disneylemppareista, jos jollakin on tämä vielä tekemättä.

10.Put the challenge forward

Because the challenge was in blogs in the summer I don't remember who has done it and who hasn't, so I wont challenge anyone. Though I like to read about other people's Disney favourites, if someone hasn't done this yet. 

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenterianime Mawaru Penguindrum

Advent Calendar Anime Mawaru Penguindrum


Päätin herätellä aika lailla hiljaista kirjoitusintoani ja samalla testata tällaista tapaa katsoa animea ja kirjoittaa siitä. Jospa sitä tällä lailla saisi lisää intoa kirjoitteluun tänne bloginkin puolelle. Eli nyt siis luvassa 24 päivää päivittyvä postaus, johon tulee yhden Mawaru Penguindrumin jakson arvostelu päivässä. Tekstit yllättävästi spoilaavat animea ainakin jollekin tasolle.

I decided to wake up my sleeping writing habits and test out this way of watching an anime and writing about it. I might get more motivation to write the blog out of this. So now it's going to be 24 days of updating this post with an review of one episode of Mawaru Penguindrum in a day.



Valitsin Mawaru Penguindrumin ekaksi joulukalenterianimekseni, koska olen miettinyt sen katsomista pitkään ja nyt sain vihdoin tekosyyn katsoa sen. Aika lailla nollista lähdetään. Luin vain MyAnimeListin kuvauksen Mawarusta ennen katsomista, joten enpä suuremmin tiedä mitä on luvassa.

I chose Mawaru Penguindrum for my first advent calendar anime ever, because I've been wondering of watching it a long time and finally found a reason for it. I'm starting this from zero, I only read MyAnimeList's text about is, so I don't know what is coming. These text will spoil the anime to at least some level.

1. joulukuuta, jakso 1

Jättipä tämä aika sekavan fiiliksen. Tunteet meni ihan ääripäästä toiseen. Mawarun teema on ilmeisesti kohtalo ja valintojen vaikutus elämään, mikä kuulostaa tosi sekavalta ja vaikuttikin siltä jakson perusteella. Ensin Himari kuolee ja sitten herää henkiin ja yhtäkkiä ollaankin pingviinitransformaatiossa? Noh, ei siinä mitään, juoni vaikuttaa hauskalta ja nauroinkin jo ääneen pingviinin stalkatessa Shota. Päähenkilökolmikko oli mielenkiintoinen, lempparikseni näin alussa nousi Sho sillä pidin hänen luonteestaan eniten. Kanba vaikuttaa tosi isovelimäiseltä hahmolta, perheen päältä. Pidin myös Mawarun taiteesta, vaikka kyseenalaistan ohikulkijoiden animoinnin pelkästään valkoisiksi hahmoiksi. Jään seuraamaan innolla ja odotan lisää pingviinejä.

1st of December, episode 1

Well this was kind of an odd mix. Feelings went from one end to another. Mawaru's theme apparently is fate and the affect of your choices in life, which sounds complicated and seemed likes it based on the episode. First Himari dies, then is resurrected and suddenly it's a penguin transformation? Well, the plot seems interesting and I laughed out loud when the penguins were stalking Sho. The main trio is interesting, my favorite is Sho, because of his personality. Kanba seemed really big brotherish, like the head of the family. I also liked Mawaru's art, although I question animating the side walkers only as white figures. I'll continue watching this happily and I expect more penguins.


2.joulukuuta, jakso 2

Edelleen aika sekava fiilis, mutta nyt juonen pääteeman selkeytyessä tätä oli jo helpompi seurata. Kaikki pigviinirummun etsinnän lomassa tapahtuva tuntuu aika irralliselta vielä ja toivonkin, että juonet linkittyisivät jotenkin yhteen. Jakso oli kuitenkin tosi hauska, varsinkin pingviinien salakuuntelu oli mukavaa seurattavaa. Ihmettelen vain sitä, että jos kerran pingviinit eivät näy kellekään muille, niin miksi heidän päällään olevat asiat eivät sitten näy ”normaaleille” ihmisille ilmassa roikkuina tavaroina. Varsinkin, kun ihmiset kuitenkin tuntevat jos pingviinit osuvat heihin? Mietin myös, että toistuukohan pingviinitransformaatiokohtaus joka jaksossa ja jos toistuu niin montakohan kertaa jaksan katsoa sen?

2nd  of  December, episode 2

I'm still confused, but now when the plot became clearer it is easier to follow. All that happens alongside of searching the penguindrum seems kind of random and I hope that the plots will connect somehow. This episode was funny, especially the penguins eavesdropping was hilarious. I wonder that if the penguins can only be seen by the main trio, why the things that their wearing don't show to ”normal” people like they are things floating in the air? Especially when people seem to feel the penguins when they touch them? I also wonder whether the penguin transformation sequence will be in every episode and if it is, how many times I care to watch it?


3.joulukuuta, jakso 3

Mawaru Penguindrum tuntuu edelleen sekavalta, mutta luulen, että se johtuu siitä ettei penguindrumista ole kerrottu mitään muuta kuin sen oletettavan olemisen Ringon luona. Johan tässä alkaa epäillä onko sitä edes olemassa vai onko se jokin idea, tunne tai vastaava. Pääkolmikon luonteenpiirteet alkavat selkeytyä ja samalla Ringo vaikuttaa yhä vain häiriintyneemmältä. Currypäivä on söpö ajatus, mutta kun sen yhdistää stalkkaukseen siitä tulee vain häiriintynyttä.

3rd  of  Dececember, episode 3


Mawaru Penguindrum still feels random but I think its because there has been nothing told about the Penguindrum yet, only that it's supposed to be at Ringo's place. I'm starting to wonder if its even a proper thing or if it is an idea, feeling or something like that. The main trios character traits are beginning to become clearer and at the same time Ringo seems more and more disturbed. Curry day as an idea is cute but when it is put together with stalking it just becomes disturbing.


4.joulukuuta, jakso 4

Tämä olikin siitä erikoinen jakso, että Himaria näkyi tosi vähän ja pingviinitransformaatiokohtausta ei tullut. Muutenkin Ringo oli selvästi tämän jakson päähenkilö ja kaikki muu jää toissijaiseksi. Oli ihan hauskaa seurata Ringon häiriintynyttä ihastusta esim. prinsessakuvitelmien kautta, mutta jos anime jatkuu pitkään tällä samalla teemalla siihen kyllästyy äkkiä. Alkaa ärsyttää kun penguindrumista ei vieläkään tiedä oikein mitään.

4th of  December

This was an odd episode because there was not much Himari at all and there was no penguin transformation sequence. On other note Ringo seemed to be the main character in this one and everything else was set aside. It was funny to watch Ringo's disturbing attraction through her princess dreams, but if the anime continues this way it will become boring. It's also starting to annoy me that nothing is told about the Penguindrum. 

5.joulukuuta, jakso 5

Jakso oli mielenkiintoinen. Pidin erityisesti takaumakohtauksesta, jossa näytettiin Himarin sairastumista ja Kanban lähtemistä hänen ja heidän isänsä perään. Ringon häiriintynyt ihastus jatkuu ja nyt sen käsittelyssä päästiin eteenpäin, kun pingviinihattu kommentoi sitä. Kohtalo on pääteemana vaikeasti tajuttava ainakin itselleni, varsinkin, kun Ringo tuntuu päättäneensä kohtalonsa etukäteen ja se sotii vastaan omaa käsitystäni kohtalosta ja siitä kuinka paljon siihen pystyy loppupeleissä vaikuttamaan. Ehkäpä Mawaru saa ajatuksiani kääntymään tästä aiheesta.

5th of December, episode 5

The episode was interesting. I liked the flashback, where Himari's sickness and Kanba's chasing of her and their father was shown. Ringo's disturbing attraction continues and it got commented by the penguin hat. Destiny as the main theme is hard to figure out for me at least, especially, when Ringo seems to have decided hers beforehand and that is against my own belief of destiny and how much you can actually influence it. Let's see is Mawaru will turn my thoughts about this matter. 


6.joulukuuta, jakso 6

Ringon ajatukset kohtalosta saivat valaistusta, kun hänen perheensä menneisyyttä saatiin auki. Nyt en ihmettele miksi Ringo ajattelee kohtalostaan noin, mutta ei se siitä sen vähempää häiriintynyttä tee. Ihmisen psykologia on yleensä yksi kiinnostavimmista asioista animessa ja niin se on tässäkin. Minuun ei kuitenkaan iske huumorin repiminen tästä pakkomielteestä, kuten esim. tämän jakson tavaroiden piilotus Tabukin pihalle.

6th of December, episode 6


Ringo's thoughts about destiny are clearer now, when her family's past was shown. Now I don't wonder why Ringo thinks about her destiny like she does, but it doesn't make it any less disturbing. Human psychology is usually one of the most interesting things in anime and also in this one. However, I don't find it funny when the obsession is made the source of the humour, like in this episode, when the hid things on Tabuki's yard. 


7.joulukuuta, jakso 7

Shon mielenkiinnon Ringon hullutuksiin osallistumiseen ymmärtää, kun miettii Himaria, mutta silti hän tuntuu lähtevän vähän liian helposti mukaan niihin kaikkiin. Tämän jakson hauskimpia kohtia olivat pingviinien sekoilut.

7th of  December, episode 7

Sho's interest in participating Ringo's madness can be understood because of Himari, but still he seems to participate too easily. This episode funniest part were the penguins. 


8.joulukuuta, jakso 8

No niin, vihdoinkin Sho uskalsi puhua Ringolle suoraan tämän hulluudesta! Tilanne menikin jo todella pitkälle, mutta onneksi Shon järki sentään pitää. Mukava cliffhanger myös lopussa.

8th of December, episode 8

Finally Sho managed to talk about Ringo's craziness to her! The situation got almost out of hands, but gladly Sho is still reasonable. Nice cliffhanger at the end though.

9.joulukuuta, jakso 9

Cliffhangeriin ei saatu selvyyttä, mutta olipahan sympaattinen jakso. Tykkäsin hirveästi Himarin menneisyyden pätkistä ja siitä kuinka ne muuttuivat surullisen kaihoisiksi jakson loppua kohden. Tykkäsin älyttömästi myös kirjastovertauksesta ja siitä kuinka muistot ajateltiin kirjoina. Toivoisi sitä välillä itsekin, että pystyisi lukemaan muistojaan yksityiskohtaisesti uudelleen.

9th of December, episode 9


The cliffhanger still continues, but this was a super sympathetic episode. I really likes Himari's past scenes and how they went from happy to sad towards the end of this episode. I also liked the library metaphor and how memories were thought as books. Oh, how I sometimes wish I could read my memories as a detailed books again and again.


10.joulukuuta, jakso 10

Cliffhanger loppui epäyllättävästi, mutta sitäkin enemmän muuta yllättävää tapahtuikin myöhemmin jaksossa. Koko jakso tuntui olevan pohjustusta tulevalle ja tietynlaista juonikulkujen yhdistelemistä. Tämä sarja kyllä onnistuu yllättämään juonikuluillaan, kun ensin käsitellään monta jaksoa stalkkausdraamaa ja yhtäkkiä ollaan panttivankitilanteen keskellä.

10th of December, episode 10


Cliffhanger ended unsurprisingly, but something else surprising happened later in the episode. The whole episode seemed to be basing the future and adding together plot lines. This series knows how to surprise with plot lines when it first deals with a stalking drama for a lot of episodes and then suddenly turns into a hostage situation. 


11.joulukuuta, jakso 11

Niinkuin viimeksi sanoin tuntui, että 10. jakso oli tarkoitettu pohjaamaan tulevia juonikuvioita ja niinhän se olikin. Ringon ja Shon rakkaussuhteen piirteitä on ollut kyllä näkyvissä ja nythän ne saatiin esille. Mielestäni oli ihanaa, että se oli juuri Tabukin tyttöystävä, joka selvensi Ringolle tämän omat tunteet. Jakso myös loppui todella mielenkiintoisesti ja ensimmäisen kerran tämän sarjan katsomisen aikana tuli olo, että voisin katsoa seuraavan jakson heti putkeen.

11th of December, episode 11


Like I mentioned last time, that episode 10 seemed to be a base for future and it was. Ringo's and Sho's relationship's hints could have been seen and now they got brought up. I really liked the fact that Tabuki's girlfriend was the one who helped Ringo realize her feelings towards Sho. The spisode ended interestingly and for the first time watching this series I had the feeling I could watch the next episode right now. 


12.joulukuuta, jakso 12

Puoliväli on saavutettu ja olipas surullinen jakso. Himarin kuoleman lisäksi siitä teki surullisen myös taustatarinat. Pidin taustatarinoiden kerronnasta, joskin en vieläkään ymmärrä kasuaalisten ihmisten animoimista pelkiksi hahmoiksi. Tabukin näkökulmasta kerrotut tapahtumat Momokan kuoleman ympärillä olivat mielestäni hienosti kerrottu. Jään mielenkiinnolla odottaamaan miten sarja enää jatkuu tästä.

12th of December, episode 12


The half way has come and it was a sad episode indeed. Besides Himari dying it was sad because of the flashbacks. I liked how they were told, though I still don't understand the animating of random people as white shapes. The stories from Tabuki's point-of-view about Momoka's death were nicely tell. I will be following with interest how the series is going to continue from this. 





13.joulukuuta, jakso 13

Arvasin, ettei Mawaru voisi jatkua järkevästi, jos Himaria ei herätettäisi henkiin jälleen ja niinhän sitten tehtiinkin. Pakostikin alkaa miettiä, kuinkahan monta kertaa hän vielä kuolee ja ylösnousee? Yllättäen pidän älyttömästi tästä pomminräjäytys draamankaaresta ja sen selviämistä on mielenkiintoista seurata. Tässä jaksossa sen kertominen oli tehty hyvin ja se saa ajattelemaan sekä herättää lisäkysymyksiä eli juuri sitä mitä sen pitäisikin.

13th of December, episode 13


I guessed that Mawaru couldn't continue rationally if Himari wasn't reawaken and that was done. I have to start wonder how many times she is going to die and get reawaken during this series? Surprisingly I like this bomb drama and figuring it out. In this episode the telling was greatly done, it got me thinking and raised more questions. Exactly what it was supposed to do. 


14.joulukuuta, jakso 14

Okei, mitähän ihmettä? Ehkä ei pitäisi enää yllättyä tällaisesta juonenkäänteestä, minkä Yuri nyt aiheutti. Yurin ja Momokan yhteinen menneisyys on mielenkiintoinen draama, mutta se, että kaikkien hahmojen kohtalo tuntuu riippuvan Momokasta alkaa olla ärsyttävää. Ja mitähän Yuri luulee saavansa aikaiseksi tuommoisella ahdistelulla?

14th of December, episode 14


What just happened? Maybe I should not even be surprised by this plot twist what Yuri made happen. Yuri's and Momoka's history is an interesting drama, but the fact that all of the characters destinies seem to link to Momoka is starting to get annoying. Ans what does Yuri think she will accomplish with that harassment.


15.joulukuuta, jakso 15

Tässä jaksossa kerrottiinkin sitten enemmän Momokan ja Yurin yhteisestä lapsuudesta. Momokan päiväkirjan paljastuminen jonkinlaiseksi taikaesineeksi on mielenkiintoinen käänne. Yurin vanhemmat ovatkin sitten mielenkiintoisempi tapaus. Hauskaa että Yurin lapsuustarina osuu katsellessani juuri tähän, sillä olemme viime päivinä käsitelleet koulussa perhetyön tunneilla vanhemman mielisairauden vaikutusta lapseen. Tässähän se on viety oikein ääripäähän, kun mielisairas isä haluaa muokata lapsensa ulkonäköä. Niinkuin on tyypillistä, varsinkin hoitamattoman kotitilanteen jäljiltä, Yurille periytyy sairas mieli. Vaikka Mawarun tarinassa isä onnistutaan saamaan pois tieltä ”taikuuden” avulla on silti ajatuksia herättävää seurata mielisairauden kuvaamista animessa.

15th of December, episode 15


There was more told about the childhood of Yuri and Momoka in this episode. It was interesting when Momoka's diary turned out to be some kind of magical thing. Yuri's parents case was even more interesting. It's a fun coincidence to watch these episodes now as I'm studying family work and especially mental illness' of parents and how they affect on the child. In this it has been taken to the extreme when the mentally ill father wants to modify his child's appearance. The illness also passes on to Yuri which is typical especially when the home situation isn't treated. Although in Mawaru's case they got rid of the father by magic it is still thought provoking to follow a portrayal of a mental illness in anime. 


16.joulukuuta, jakso 16

Miksi kaikki perheet tuntuvat olevan häiriintyineitä tässä animessa? Myös takaumia tuntuu olevan joka jaksossa. Tällä kertaa Masakon menneisyyteen hyppäämiseen kuului hullu yritysjohtaja isoisä, joka kuoltuaan sai Masakon pikkuveljen Marion valtaansa. Fantasiaelementtien ja mielisairauksien yhdistäminen tuntuu olevan jo jonkinlainen teema. Muuten tämä jakso tuntui vähän irralliselta, jos ei sitä myöhemmin liitetä juoneen jotenkin.

16th of December, episode 16


Why every family in this anime seems to be messed up? Flashbacks seem to also be in every episode now. This time Masako's history contains crazy corporate leader grandfather, who possesses Masako's little brother Mario after his own death. Putting together fantasy elements and mental illnesses seem to already be a theme. On the other hand this episode seemed a bit out of place, especially if this doesn't get mashed into the main plot later. 


17.joulukuuta, jakso 17

Tämä jakso se vasta olikin tulevan pohjustamista. Ennustettiin tappelua ja kuolemaa. Mielenkiintoista nähdä aikooko Kanba kuolla Himarin puolesta vai mitä lopulta käy. Muut taas tappelevat päiväkirjasta omien näkemystensä vuoksi. Onkohan Yurin ja Tabukin avioliitto käytännöllisyyskysymys vai yhdistääkö heitä Momoka niin paljon?

17th of December, episode 17

Well this episode was basing for future. They predicted fight and death. It is interesting to see if Kanba is going to die for Himari or what will happen in the end. The others were fighting for the diary for their own causes. I wonder if Yuri's and Tabuki's marriage is a convenience aspect or does Momoka bring them together so much?


18.joulukuuta, jakso 18

Lisää häiriintyneitä perhetaustoja! Taas Tabukin tapauksessa nähdään kuinka mielenhäiriöt periytyvät ja vaikuttavat elämään. Yurin ja Tabukin avioliitto osoittautui käytännöllisyys syistä solmituksi. Himarin henki oli taas tipalla. Nyt olisi ollut mielenkiintoista nähä mitä olisi tapahtunut, jos hän olisikin kuollut jälleen kerran?

18th of December, episode 18


More messed up families! In Tabuki's case it can be seen again how meltall illnesses go from parent to child and affect ones life. Yuri's and Tabuki's marriage turned out be out of convenience. Himari's life was on the line once again. It would have been interesting to see what would have happened if she had died again?


19.joulukuuta, jakso 19

Sarjan ehdottomasti isoin yllätys tähän mennessä tuli nyt, kun selvisi ettei Himari olekaan Kanban ja Shouman sisko vaan kohtalon mukaan Shouman ja Himarin pitäisikin olla parikunta. Olin odottanut, että Shouma ja Ringo päätyisivät yhteen ja heidän väleistään on vihjailtu jo voimakkaasti. Tuleekohan tästä nyt kolmiodraama vai mitä?

19th of December, episode 19


The biggest surprise up to this point came now, when it was revealed that Himari isn't Kanba's and Shouma's sister and according to fate Shouma and Himari should be a couple. I had waited fro Shouma and Ringo getting together in the end as there has been a lot of hinting of that. Is this going to be a love triangle or something else?


20.joulukuuta, jakso 20

Avasipa tämä jakso paljon taustoja. En olisi arvannut, että lopulta ketkään pääkolmikosta eivät ole biologisia sisaruksia keskenään. Shouman, Himarin ja kissan pieni perhetarina oli todella söpö ja saikin sitten traagisen lopun. Tämän sarjan yhteiskunta on kyllä mennyt jossain kohtaa pahasti retuperälle, kun lapsia tapetaan, koska niiden ajatellaan olevan turhia.

20th of December, episode 20


Well this surtainly opened some backgrounds. I wouldn't have guessed that in the end none of the main trio would be biological sisters. The little family of Shouma, Himari and the cat was really cute ans it got a violent ending. This series' society has gone really wrong at some point as children are being killed when they are thought unnecessary. 


21.joulukuuta, jakso 21

Olipa tunnemyrskyinen jakso. Pidin erityisesti Shouman ja Himarin hyvästienjättökohtauksesta sekä Kanban ja Shouman riidasta. Oli myös jännä nähdä kuinka paljon Kanba on valmis tekemään pelastaakseen Himarin.

21st of December, episode 21

Well that was a rollercoaster of feelings. I liked the scnes od Shouma and Himari saying goodbyes and kanba and Shouma fighting. It was also interesting to see how much Kanba would do to save Himari. 


22.joulukuuta, jakso 22

Kanban puhelimen sovellus oli superkäytännöllinen. Keilaa puhelimellasi ja pommi ilmestyy sinne minne haluat. Kanban tulevaisuus ei kuitenkaan näytä valoisalta ja mielestäni olisi oivallinen juonenkäänne, jos hän kuolisi.

22nd of December, episode 22

Kanba's app was really useful. Just bowl with your phone and a bomb just comes out where ever you want it. Kanba's future doesn't seem that light full though and it would be a great plot point to kill him off in my opinion. 


23.joulukuuta, jakso 23

Tämän jakson ehdottomasti mielenkiintoisin ja paras kohtaus oli päiväkirjan polttaminen. Pidin siitä kuinka Kanban hahmo on muuttunut sarjan aikana niin paljon, että pystyy näinkin helposti vain polttamaan asian joka auttaa Himarin henkiin ja jota yritti epätoivoisesti saada itselleen sarjan alussa.

23rd of December, episode 23

This episodes most interesting and the best scene was burning the diary. I liked the way how kanba's character has changed so much during the series that he can that easily just burn the thing that would help Himari and was desperately trying to get at the beginning. 


24.joulukuuta, jakso 24

Odotin surullista loppua ja sellainenhan se olikin. Jakso oli älyttömän kauniisti animoitu. Vaikka Kanban ja Shouman kuolemat olivat surullisia, niin mielestäni tällainen loppu oli paras mahdollinen sarjalle.

24th of December, episode 24


I expected there was going to be a sad ending and sad it was. The episode was really beautifully animated. Although Kanba's and Shouma's deaths were sad I think that this was the best possible ending to this series. 

Kokonaisuudessaan Mawaru Penguindrum oli ihan mielenkiintoinen katsottava. Pidin sen monista ominaisuuksista, kuten animaatiosta ja tietyistä metaforista. Sarja sai ajattelemaan käsitellessään ihmisen luonnetta ja kohtaloa. Se ei kuitenkaan iskenyt omaan animemakuuni ja oli turhan sekava. Annoin Mawaru Pengindrumille 5/10 pistettä.


On the whole Mawaru Penguindrum was interesting to watch. I liked many aspects of it especially the animation and some of the metaphores. This series got me thinking when it dealed with the human nature and fate. It wasn't really my kind of anime and it was too confusing at times. I gave Mawaru Penguindrum 5/10 points.