sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Moraalia à la Monsterit ja Eläimet

Undertale


Näin viime vuoden lopulla Tumblurin syövereissä kuvia Undertalesta ensimmäisen kerran ja jo silloin ajattelin sen näyttävän hauskalta. Tämän vuoden alussa tajusin, että seuraamani tubettajat (ja aika moni muukin) olivat pelanneet Undertalea ja tykkänneet siitä. Päätin katsoa ensimmäisiä jaksoja heidän peleistään ja olihan se peli hankittava sitten itsellekin.

During the end of last year I saw pictures from Undertale on Tumblr the first time and already then I thought it looked like fun. At the beginning of this year I realized that some of the youtubers I follow (and plenty of others) have played Undertale and loved it. I watched a few of them play the first parts of the game and then I had to buy it for myself.



Lyhyesti selitettynä viime vuoden peli-ilmiö Undertale on roolipeli PC:lle, joka on toteutettu vanhojen kasibittisten pelien tyylillä. Peli lähtee liikkeelle siitä, että pelattava hahmo putoaa alamaailmaan, mihin hirviöt on ajettu asumaan heidän hävittyään sodan ihmiskuntaa vastaan. Pelaajan on tarkoitus löytää tie kotiin kohtaamalla ja kommunikoimalla hirviöiden kanssa. Tässä onkin Undertalen hienous; Se miten pelaaja kommunikoi hirviöiden kanssa eli käytännössä tappaako niitä vai yrittääkö päästä niiden ohi mielikuvituksellisia keinoja käyttämällä vaikuttaa suuresti pelin kulkuun ja varsinkin sen loppuun.

To put it simply Undertale, the last years gaming phenomenon is a RPG for PC, which graphics are like old games. The game starts when the player falls through a pit to Underworld where monsters live after they have been banished from the surface after they lost a war against humanity. As a player you are supposed to find a way home by meeting and communicating with the monsters. This is the specialty of Undertale: The way you communicate with the monsters changes how the game will go and especially how it ends.



Tämän perusidean moraalisen mahtavuuden lisäksi pelin isä Toby Fox on luonut pelistä todella viihdyttävän erinomaisella musiikilla, hauskoilla ja sympaattisilla hahmoilla sekä erityisesti nörttiväestöön iskevällä huumorilla. Itse en ole kovinkaan hardcorepelaaja, mutta tämä peli tarinapohjaisuudessaan iski minuun valtavasti. Mikäli kiinnostusta peliä kohtaan löytyy vähääkään suosittelen olemaan googlettelematta sitä liikaa, sillä tästä pelistä spoilaantuminen vain harmittaa. Undertale on ehdottomasti peli, joka kannattaa pelata läpi ilman suuriakaan ennakkokäsityksiä siitä, koska silloin sitä pelatessa oppii parhaiten ihmiskunnasta ja itsestään.

Apart from the moral greatness the creator of this game, Toby Fox, has made the game extremely entertaining with excellent music, funny and sympathetic characters and of course with humour that hits the nerd audience. I am really not the most hardcore of gamers, but this game with all of its lore hit me hard. If you're even slightly interested in playing this game I recommend not to google much about it before playing as you would just end up spoiling yourself. Undertale is definitely a game you should play through without knowing much about it beforehand, because then the game does its best job to teach you about the humanity and yourself.



Undertalen paras puoli on mielestäni todella toimiva valintojen vaikutus pelin kulkuun. Useimmissa valintoihin perustuvassa pelissä pienet muutettavat asiat eivät välttämättä vaikuta sen loppuun kovinkaan suuresti, mutta Undertalessa ne todellakin vaikuttavat.

The best side of Undertale is the fact that your choices while playing really affect on the how the game goes for you. Most games that are based on choices, only chance the game a little but actually end pretty much the same way, but this is not the case with Undertale.

Spoilausvaroitus! Undertalen tarinassa parasta on sen perustuminen omiin moraalisiin valintoihin. Pidän siitä käänteispsykologisuudesta, että peleissä yleensä oletetaan, että kaikki viholliset tulee tappaa, mutta Undertalen ”oikean lopun” (=Pacifist) saa vasta, kun pelaa pelin tappamatta ketään. Se herättää ajatuksia siitä, miten videopelit ovat ehdollistaneet paljon pelaavia tappamaan kaiken tielleen tulevan.

Spoiler warning! The best thing about Undertale's lore is the fact that it bases on your own moral choices. I like the reverse psychology, that in games generally you're expected to kill everything in your way, but in Undertale to get to the ”true ending” (=Pacifist) you have to go through the game without killing anyone. That just made me think how much video games actually condition us to kill everything that comes in our way.

Kaiken tielleen tulevan tappaminen tulee mielenkiintoiseksi aspektiksi erityisesti Undertalen Genocide -pelitapaa pelattaessa. Se kuinka äärimmäisyyksiin siinä pitää mennä, jotta saa oikeasti tapettua kaikki hirviöt ja se kuinka peli samaan aikaan kertoo sinulle kuinka kamala olet näin tehdessäsi, osoittaa, että ihmisluonto on oikeasti aika elämää säilyttävään pyrkivä. Sansin kommentit pelaajan ihmisyydestä tai pikemminkin sen puuttumisesta Genocide -pelin aikana ovat moraalisesti raastavia. Spoilerit loppuu!

Killing everything that comes in your way raises to an important aspect when the Genocide run of Undertale is being played. The fact that you have to go to such extremes and actually look for the things you're going to kill and at the same time the game is telling you how horrible you are when you do this, shows that humanity really in its base tries to keep things alive. Especially Sans's comments of the players inhumanity during the Genocide run are morally excruciating. End of Spoilers!

DETERMINATION!


Hauskaa on myös pelin ympärille kausautunut fandom. Fanarttien ja cosplayn lisäksi on ihanaa se, että kun itse saa pelattua pelin loppuun on Youtube täynnä eri pelikanavien läpipeluita ja faniteorioita Undertalesta. Niitä on viihdyttävää katsoa, koska silloin näkee ihmisten reaktioita pelin parhaisiin kohtiin ja löytää pelin hahmoista ja loresta todella mielenkiintoisia yksityiskohtia ja uusia tarkoituksia, joita ei välttämättä itse tullut ajatelleeksi. Voisin fiilistellä kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia tästä pelistä varmaan kirjan verran, joten päätin jättää tämän tekstin suhteellisen yleiselle tasolle jo siinäkin mielessä, että en varmasti spoilaisi ketään vahingossa pelin hienouksista.

What is also fun about Undertale is the fandom that has sprouted from it. On top of  Fanarts and cosplay it is also nice that when you finish the game yourself, you can go and watch gamer channel play through and fan theory videos on Youtube, because it's full of them. They are fun to watch because you see the reactions for certain parts of the game and some times you can even find new aspects of the characters and the lore that you didn't think about before. I could probably write a book about details I enjoyed in the game, so I decided to end this text here, partly because I don't like to spoil people about it too much.

Zootropolis


Kävin katsomassa tämän Disneyn uusimman tuotoksen vähän aikaa sitten suomeksi dubattuna ja ensimmäiseksi on pakko sanoa, että kyllä Disney vain osaa. Näitä leffoja ei suotta kutsuta suoraan klassikoiksi niiden ilmestyessä.

I went to see this new Disney film a while ago with the Finnish dub and first of all I have to say that Disney knows how to do its job. These movies are not called classics straight after their premiers for no reason. This movie has two different names Zootropolis and Zootopia and in this text I'm going to use Zootropolis because that is the name for it in Finland.

Nick Wilde
(, jonka suomiääni Ilkka Villi on parasta <3)

Zootropolis kertoo samannimisestä eläinten suurkaupungista, jossa kaupungin ensimmäinen jäniskonstaapeli Judy Hopps yrittää luoda uraa uskottavana poliisina. Tämä ei mene aivan suunnitelmien mukaan sillä ensimmäisenä päivänä hänet laitetaan lappuliisaksi. Pian hän joutuu kuitenkin keskelle katoamistapausten viidakkoa, jonka selvittämisessä hänellä on apunaan vain rötöksistä tunnettu kettu Nick. Lopulta Judy huomaa ettei elämässä eteenpäin pääseminen olekaan aivan niin yksinkertaista kuin unelmissaan saattaa kuvitella.

Zootropolis is a movie about a city with the same name and its first ever rabbit police officer Judy Hopps, who is trying to make a credible career as a police. This does not go according to plan as on her first day she gets to be a meter maid. Soon he finds herself in the middle of disappearance cases and gets help from a known cheating fox called Nick. In the end Judy finds out that surviving in life is not always as easy as you think in your dreams.

Judy Hopps

Zootropolis on todella hauska elokuva. Vaikka osa vitseistä olikin lapsellisia, onhan kyseessä lapsiyleisölle pohjimmiltaan tarkoitettu elokuva, niin nauroin itseni kipeäksi varsinkin leffan populaarikulttuuriviittauksille ja Disneyn itseironialle. Zootropolis on todella nopeatempoinen eikä sen juonen kuljetuksessa pysähdytä paikalleen hetkeksikään. Rikosjutusta saadaan mielenkiintoinen juoni, koska käänteitä tulee joka nurkan takaa. Tuntuu, että tällä leffalla on ainakin uudelleenkatomisarvoa, sillä osa pienistä ovelista jutuista saattoi jäädä huomaamatta. Osittain siksikin että kävin katsomassa dubbiversion, johon kaikki alkuperäisvitsit eivät käänny aivan oikein. Suomidubbi oli kuitenkin laadultaan huipputasoa. Mitään muuta ei voi Antti L.J. Pääkkösen ohjaukselta odottaakaan.

Zootropolis is a funny movie. Although some of the jokes are meant for children, as it is a children's movie, I laughed myself sore especially to popculture references and Disney's self -irony. Zootropolis is a quick tempo movie and it doesn't stop to think at any point. The criminal case makes an interesting plot as it offers a few great plot twists. It feels like this movie has re-watch value because I think I missed some of the little things in the background. Some of the jokes I probably missed because I saw it in Finnish and the original jokes just don't translate. Anyway , the Finnish dub was really good, they seem to get better all the time.



Hauskuuden alla Zootropolis on kuitenkin todella paljon syvempi ja kantaa ottavampi elokuva. Se käsittelee suvaitsevaisuutta kantavana teemana niin ettei kuitenkaan lyö sitä naamalle vaan antaa katsojan itse löytää vertaukset ihmiskunnan ja elokuvan eläinkunnan käytöksen välillä. Elokuva myös romuttaa hienosti eläinsatujen perinteisiä rooleja (liikaa spoilaamatta) jo siinäkin, että päähenkilökaksikkona on jänis ja kettu. Se tekee elokuvasta hienosti vanhojen satujen tavalla opettavaisen ja samalla todella ajankohtaisen.

Under the humour Zootropolis is also a really deep and speaks out greatly. It carries tolerance as a theme through the whole movie without throwing it to your face and lets the viewer find the metaphores between humanity and the animals in the movie. The movie also wrecks old animal story stereotypes really greatly even with the fact that the main characters are a rabbit and a fox. It makes the movie educational like the old fables but also at the same time brings it to modern age.

Sydäntäsärkevä kohtaus :'(
Heart-breaking scene :'(

Opettavaisuuden ja hauskuuden lisäksi Zootropolis on todella kaunis ja näyttävä elokuva. Vaikka olenkin itse enemmän perinteisen 2D -animaation fani, on tästä leffassa onnistuttu käyttämään hyödyksi kaikki 3D -animaation hyvät puolet. Zootropoliksen kaupungista on luotu todella näyttävä erilaisine asuinalueineen ja kokonaisuus hivelee silmiä muutenkin. Disney tuntuu parantavan elokuviaan koko ajan ja pitävän ne loistavasti ajan hermolla sekä huumorilla että teemoilla.


Besides being educational and funny Zootropolis is also a really beautiful and showy movie. Although I'm personally more a fan of classic 2D animation this movie was able to exploit all the greatness of 3D animation. They have managed to make the city of Zootropolis really beautiful with all the different areas. Disney seems to be getting better and better with every movie and manages to keep them up to date with humour and themes. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti